Home » setlementtityö

Jokainen päivä on naistenpäivä

Kansainvälisellä naistenpäivällä 8. maaliskuuta on pitkät perinteet Naistarilla, sillä päivää on vietetty naisten kohtaamispaikan alkuajoista lähtien. Naisten oikeudet ja asema ovat Naistarin arjessa läsnä vahvasti monin tavoin. -Esimerkiksi Opi suomea lukemalla –ryhmässä olemme käsitelleet tasa-arvokysymyksiä. Juuri ennen naistenpäivää meillä oli keskustelutilaisuuksia naisten hyvinvoinnista ja seksuaalioikeuksista, vetäjänä kätilö ja viittä-vaille-valmis seksuaaliterapeutti Jasmina Kamenica, kertoo Naistarin ohjaaja […]

STEAn avustuksista vuodelle 2024 saatiin päätös – toimintamme on turvattu

STEA:n avustusehdotuksista on nyt saatu päätös 22.2.2024.  Setlementti Tampere ry saa avustukset 1.12.2023 julkaistun avustusehdotuksen mukaisesti, joka on vuodelle 2024 noin 2,2 miljoonaa euroa. – Avustussumma mahdollistaa sen, että voimme auttaa ja tukea lukuisia ihmisiä erilaisissa vaikeissa elämäntilanteissa ja kriiseissä. Kohtaamispaikkamme toimivat yhteisinä olohuoneina sekä vahvistavat kansalaisyhteiskuntaa. STEA-avustusten turvin teemme merkityksellistä työtä kymmenien työntekijöiden ja […]

Kiusaaminen tarttuu – mikä lääkkeeksi?

Tietokirjailija Elina Välimäen vieraskynä-kirjoitus ”Ei ole koulukiusaamista.” Tällaisen täräyksen kuultuani olin ymmälläni. Keskustelun jatkuessa aloin kuitenkin ymmärtää haastateltavani pointtia. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Tiina Keskinen nimittäin perusteli väitettään pätevästi. Hänen mukaansa ei ole koulukiusaamista, on ”vain” kiusaamista ilman etuliitettä. On ilkeyttä ja julmuutta. Työpaikoilla, oppilaitoksissa, harrastuspiireissä, asuinyhteisöissä, netissä – kaikkialla, missä ihmiset kohtaavat. Koulukiusaaminen käsitteenä […]

Etsimme järjestötalouden tuntevaa talousjohtajaa Setlementti Tampere ry:lle

Setlementti Tampere on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Pääosin avustusrahoituksilla toimivan yhdistyksen työ koostuu yhteisö- ja yhdenvertaisuustyöstä ja ihmisten tukemisesta vaikeissa elämäntilanteissa. Kustannuspaikkoja on yli 40. Yhdistys toimii noin 80 työsuhteisen ammattilaisen ja 150 vapaaehtoisen voimin. Yhdistyksen vuosibudjetti on noin 4,5 M euroa. Konserniin kuuluu tytäryhtiö Pirkanmaan Setlementtipalvelut Oy. Sote-palveluja tuottavassa tytäryhtiössä on noin 15 […]

Pirkanmaan väkivaltatyön messut

Pirkanmaan väkivaltatyön verkosto ja Tampereen yliopisto järjestävät väkivaltatyön messut 19.-20.3.2024 Tampereen yliopiston Linna-rakennuksen 1. kerroksessa tiistaina 19.3. klo 8.45-16.00 ja keskiviikkona 20.3. klo 9.00-15.00. Tervetuloa kuulemaan uusinta tietoa väkivaltatyöstä ja tutustumaan alueen palveluihin! Messuilla käsitellään väkivallan ilmiöitä tutkimuksen ja käytännön työn näkökulmista. Messut ovat maksuttomat ja avoimet ammattilaisille, opiskelijoille ja kaikille asiasta kiinnostuneille! Ilmoittautuminen 12.3.2024 mennessä. […]

Irene Roivainen luotsaa Setlementti Tampereen hallitusta

Setlementti Tampere ry:n hallitus vuodelle 2024 on valittu. Tammikuussa pidetyssä järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi tutun puheenjohtajiston jatkamaan tehtävässään, sosiaalityön professori (emerita), sosiaalineuvos Irene Roivaisen puheenjohtajana ja Tammenlehväkeskuksen toimitusjohtajan Satu Laitisen varapuheenjohtajana. Setlementti Tampereen hallituksessa vaihtui vain yksi jäsen. Pitkäaikainen hallituksen jäsen Seppo Lind jäi pois hallitustyöstä; lausumme hänelle lämpimät kiitokset kuluneista vuosista. Uudeksi jäseneksi hänen tilalleen […]

#NOEXCUSE – loppu naisiin kohdistuvalle väkivallalle

Lauantaina 25.11. vietetään kansainvälistä teemapäivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Naisiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuisesti merkittävä naisten terveyttä ja tasa-arvoa koskeva ihmisoikeuskysymys. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa tapahtuu kaikissa kulttuureissa, yhteiskuntaluokissa ja ikäluokissa. Väkivalta on aina väärin ja satuttava kokemus, josta voi myös toipua. Apua kannattaa ehdottomasti hakea, eikä yksin pidä jäädä. Naisiin kohdistuva väkivalta tarkoittaa kaikkia […]

Sean Ricksille Setlementtiliiton Ihmisen puolella -palkinto

Suomen Setlementtiliitto on myöntänyt Ihmisen puolella -tunnustuspalkinnon Sean Ricksille. Ricks palkitaan haastateltavia arvostavasta työstään Yleisradion ajankohtaistoimittajana. Setlementtiliitto antaa vuosittain Ihmisen puolella -tunnustuksen yhteiskunnalliselle vaikuttajalle, joka työllään edistää setlementtiliikkeen arvoja: yhdenvertaisuutta, oikeudenmukaisuutta, moniarvoisuutta, syrjimättömyyttä ja yhteisöllisyyttä. – Sean Ricks on työssään tuonut ihmisten moninaisuuden inhimillisellä tavalla perjantai-illan paraatipaikalle suomalaisten koteihin. Hänen työnsä lisää ymmärrystä ihmiselämän kirjosta. Elämä […]

Didar – tasavertaisia kohtaamisia kymmenen vuoden ajan

Sana didar tarkoittaa kurdin kielellä kohtaamista ja kuvaa hyvin Didar-työn ydintä: toisesta kulttuurista tuleva ja vaikeassa tilanteessa oleva ihminen tarvitsee ennen kaikkea kohdatuksi ja kuulluksi tulemista. Dialogisuus ja tasavertainen kohtaaminen ovat kuuluneet työmuodon luonteeseen alusta lähtien. Didar työskentelee niiden Suomessa asuvien maahanmuuttajayhteisöjen ja henkilöiden kanssa, jotka voivat kohdata kunniaan liittyviä haitallisia perinteitä. Eri kulttuureista tulevia […]

Kiusaamisilmiö

Tuoreimman koulukyselyn mukaan 8 prosenttia 8.-9. luokkalaisista kokee viikoittain kiusaamista. Tutkimusten mukaan kiusaamista koetaan lähemmäs 10% myös korkeakouluissa ja työyhteisöissä. Aihe puhututtaa ja nousee otsikoihin vuodesta toiseen, mutta ilmiö ei näytä katoavan mihinkään – mistä siis on kyse ja miten voisimme rakentaa turvallisempia yhteisöjä? Kiusaaminen on väkivaltaa Ensinnäkin meidän tulee ymmärtää ja tunnustaa, että kiusaamisessa […]

Kun lapsi satuttaa -hanke toi perheiden tukemiseen tarvittavaa tietoa ja kokemusta

26.9.2023 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Meidän blogi Kun lapsi satuttaa -hanke oli Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ja Setlementti Tampereen yhteinen hanke, jossa etsittiin ratkaisuja niiden perheiden elämään, joissa erityistä tukea tarvitseva lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti. Hanna Rautiainen Kehitysvammaisten Palvelusäätiöstä ja Vesa Vilppola Setlementti Tampereesta kertovat hankkeen opeista ja kokemuksista. Perhetyön keskusteluteemoja olivat väkivallan vaikutukset, tunnesäätely ja kehollisuus, kuormituksen tunnistaminen ja säätely, […]

Jane Addamsin kuva

Jane Addams oli setlementtityön pioneeri

Jane Addams (1860–1935) oli yhdysvaltalainen sosiaalipoliitikko, sosiologi, filosofi ja kirjailija sekä rauhanliikkeen vaikuttaja. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon ensimmäisenä yhdysvaltalaisena naisena vuonna 1931. Addams perusti Chicagoon vuonna 1889 Hull House -setlementtitalon, joka on toiminut esikuvana kohtaamispaikoille ja maahanmuuttajien kotoutumistyölle. Hull Housen toimintaan kuuluivat muun muassa aikuisten iltakoulu, kirjasto, lastenkerhot ja taidegalleria. Addams vastusti yhteiskunnassa vallitsevia kulttuuri- […]