Amurissa, hyvien kulkuyhteyksien varrella, sijaitsee miesten kansalaistalo Mattila – paikka kaikille miehille. Mattilan viihtyisissä ja isoissa tiloissa voi tehdä monenlaista: on vapaata olohuonetoimintaa, tapahtumia sekä erilaisia ryhmiä, joissa vietetään aikaa muiden miesten kanssa. Toimintaan osallistumalla on mahdollisuus myös vaikuttaa siihen, mitä kaikkea Mattilassa tapahtuu.

”Tänne ei ole mitään kynnystä tulla. Tärkeintä, olennaisinta on ne ihmiset.”
Risto
Mattila tarjoaa rentoa tekemistä oman menon mukaan. Muiden kanssa voi tulla juttelemaan vaikka aamukahveille ja lukea samalla päivän lehden. Koko päivän kuumana käyvän kahvipannun lisäksi tiloista löytyy puitteet monenlaiseen tarpeeseen sekä puuhaan. Ajanvietteeksi voi esimerkiksi pelata lauta- ja konsolipelejä, napata lukemista yhteisestä kirjastosta, ottaa erän biljardia ja pingistä tai toteuttaa nikkarointiprojekteja. Tämän toiminnan ohessa Mattilan miesten kanssa harrastetaan, retkeillään, opitaan ja tehdään asioita yhdessä tilojen ulkopuolellakin.
”Tämä tuo elämään sisältöä, mielenkiintoa ja uusia kokemuksia.
Mattilan kulttuuriryhmässä kävin esimerkiksi ensi kertaa sinfoniaorkesterissa.”
Sami

Mattilan arjessa tärkeitä asioita ovat ystävyys ja tasa-arvo, mukava tekeminen ja toiminta sekä yhteinen, kaikkia kunnioittava keskustelu. Olennainen osa Mattilan miehiä on myös eri kulttuurien välinen dialogi sekä pohdinta siitä, mitä miehenä oleminen on ja voi olla. Tekemisen ja toiminnan sisältöön voi vaikuttaa, vaikka käymään tulisi ihan ensimmäistä kertaa. Toimintaa ideoidaan yhdessä ja siihen osallistuminen on lähtökohtaisesti ilmaista.
”Mattilassa on hyvä meininki ja hyvää keskustelua!”
Seppo
Tervetuloa mukaan!