Omavoima
-Tietoa, tukea ja toimintaa neurokirjon piirteitä omaaville aikuisille
Toimintamme:
Omavoima tarjoaa tietoa, tukea ja matalan kynnyksen toimintaa sekä vertaistukea yli 18-vuotiaille henkilöille, joilla on neurokirjon piirteitä. Toimintamme keskittyy adhd, autismi, tourette ja ocd- piirteisiin. Toimintaan voi hakeutua ilman lähetettä ja ilman virallista diagnoosia. Toiminta on maksutonta.
Toimialueenamme on koko Pirkanmaa, mutta toiminta keskittyy Tampereelle. Yhteyttä voivat ottaa neurokirjon piirteitä omaavat ihmiset itse, heidän läheisensä sekä heidän parissaan työskentelevät ammattilaiset ja vapaaehtoiset.
Omavoima on osa Setlementti Tampere ry:n toimintaa. Toimintaamme rahoittaa STEA (sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus). Asiakasohjauksia tehtäessä pyydämme huomioimaan, että Omavoima ei tuota lakisääteisiä julkisen sektorin palveluita (hoito, kuntoutus). Omavoiman työ ei korvaa julkisia palveluita, joihin asiakas on oikeutettu.
Toimintamme tavoitteena on:
- Tiedon lisääminen neurokirjon piirteistä
- Toimintakyvyn edistäminen
- Itsetunnon, itsearvostuksen ja tunnetaitojen kehittyminen
- Sosiaalisten taitojen kehittyminen
- Osallisuuden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääntyminen
- Kansalaistoiminnan ja yhteisöllisyyden vahvistaminen
- Vahvuuksien ja arvojen tunnistaminen
Omavoiman Google Kalenteri
Ajankohtaista:
Vertaisryhmätoiminnan syyskausi on käynnistynyt! Uutena vertaistukiryhmänä: Tourette-vertaisryhmä! Omavoima – Vertaistuki- ja vapaaehtoistoiminta
Syksyn tutustumistunnit ja osa teemailloista on julkaistu! Käy katsomassa: Omavoima – Avoin toiminta
Mediaa:
Eduskunnan Nepsyverkoston kannanotto, jota Omavoima oli valmistelemassa:
Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomisssa 26.6.2026
-
Puhe ”mielen viruksista” vahvistaa ennakkoluuloja: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000012099398.html
Omavoima Instagramissa
Omavoiman lokakuu 🌻
Tervetuloa Omavoiman toimintaan ja vertaisohjattuihin ryhmiin!
Kaikki Omavoiman toiminta on 18-vuotta täyttäneille.
Omavoimalla noudatamme turvallisemman tilan periaatteita.
#omavoima #setlementtitampere #tampere #neurokirjo #vertaisryhmä
FIN/ENG
Edistämö Discordissa 12.10. klo 12:00-15:00.
Tule edistämään omia tehtäviä ja projekteja etänä Setlementti Tampereen Discordiin! Sosionomiopiskelija Iina on paikalla tarjoamassa tukea, ohjausta ja yhteistyön voimaa.
Linkki servulle löytyy Setlementti Tampereen nettisivuilta (Omavoima - vertaistukiryhmät) sekä Omavoiman Google-kalenterista.
Ei ennakkoilmoittautumista. Noudatamme turvallisemman tilan periaatteita.
_______________________________________________________
Edistämö goes Discord!
12.10. at 12:00-15:00
If you have projects or tasks of any kind that need to get started, progressed or finished, join Iina, the intern student of social services, on Setlementti Tampere Discord. Iina is there to offer support, body-doubling and the power of teamwork.
A link to the server is on the Setlementti Tampere website (Omavoima - vertaistukiryhmät) and in Omavoima Google-Calendar.
No pre-registration. We follow the principles for a safer space.
FIN/ENG
Tervetuloa Edistämöön!
Edistämössä tartutaan erilaisten tehtävien ja projektien kaikkiin työvaiheisiin. Sosionomiopiskelija Iina on paikalla tarjoamassa tukea, läsnäoloa ja yhteistyön voimaa.
Tule mukaan maanantaisin klo. 12:00-15:00
Päivämäärät: (Huom! 12.10. discordissa), 19.10., 26.10., 2.11., 9.11., 16.11., 23.11., 30.11.
Paikka: Omavoima, Nalkalankatu 12 G, 1 krs. (ovisummeri)
Esteetön sisäänkäynti: Pyhäjärvenkatu 1A
Ei ennakkoilmoittautumista. Noudatamme turvallisemman tilan periaatteita.
_________________________________________________________________________
Welcome to Edistämö!
In Edistämö, you can bring any project or task that needs to be started, progressed or finished and work on it in your own pace. Iina, the intern student of social services, is there to offer support, body-doubling and the power of teamwork also in English!
Join us on Mondays at 12:00-15:00!
Dates: (12.10. on Discord), 19.10., 26.10., 2.11., 9.11., 16.11., 23.11., 30.11.
Place: Omavoima, Nalkalankatu 12 G, 1 krs. (press buzzer at the door)
Accessible entrance at Pyhäjärvenkatu 1A
No pre-registration. We follow the principles of a safer space.
Neurokirjon sateenkaari-etävertaisryhmä Omavoiman Discordissa! @sinuiksi
Vertaisohjaajan luotsaamat chatit ovat avoimia vertaistukiryhmiä, jotka on tarkoitettu Pirkanmaalaisille seksuaali-, sukupuoli- ja suhdevähemmistöihin kuuluville sekä omaa identiteettiään pohtiville, joille myös neurokirjon piirteet ovat osa elämää (esim. autismi, ADHD, Tourette, OCD jne.). Diagnoosia ei vaadita, oma kokemus riittää.
Sinun ei ole välttämätöntä olla osallistunut livenä kokoontuvaan Neurokirjon Sateenkaarivertaisryhmään. Keskustelut käydään teksti- tai äänikanavalla, mutta voit valita oman osallistumistavan tai myös vain seurailla keskustelua.
Tapaamispäivät:
Maanantai 5.10.
Maanantai 2.11.
Maanantai 30.11.
klo: 17-18:30
Tarvitset osallistuja-roolin jotta voit osallistua etävertaisryhmän keskusteluihin! Roolin saat laittamalla discordissa viestiä Omavoiman Reetalle (Omavoima_Reetta)
6.10.2026 klo 17-19 Omavoimassa Tervetuloa kirjolle- tapahtuma.
Käymme läpi perustietoa siitä miten adhd/audhd- piirteistö aikuisuudessa näkyy.
Ilmoittautumista ei tarvita. Mukaan ovat tervetulleita aikuiset neurokirjolla.
Omavoiman ADHD-vertaistukiryhmä kokoontuu joka toinen viikko torstaisin (parittomilla viikoilla) klo 18-20:30
Ei ennakkoilmoittautumista, ei diagnoosiedellytystä! Ryhmään ei tarvitse sitoutua, tulet paikalle silloin kuin sinulle sopii!
Osoite: Nalkalankatu 12G, 1krs
Tervetuloa!
#Omavoima #ADHD #setlementtitampere #neurokirjo #pirkanmaa #vertaistuki
Omavoiman tutustumistunnit kerran kuussa!
🔍Tutustumistunnit järjestetään Omavoiman tiloissa (os. Nalkalankatu 12G, 1krs.), poikkeuksena etä-tutustumistunti teams-alustalla. Tutustumistunnilla Omavoiman työntekijä kertoo kattavasti Omavoiman toiminnasta. Samalla pääset kurkistamaan, minkälaisissa tiloissa Omavoima toimii. Sinun on mahdollista esittää kysymyksiä neurokirjon piirteistä ja esittää toiveita toimintaamme liittyen. Tarvittaessa saat työntekijän ohjausta sinulle sopivaan toimintoon!
🔍Tutustumistunnille voivat tulla kaikki asiasta kiinnostuneet – oli sitten itse neurokirjon piirteinen, vasta pohtimassa asiaa omalta kohdaltaan, työntekijä, ystävä tai läheinen!
Tutustumistunti on avointa toimintaa, eikä vaadi ilmoittautumista.
Loppusyksyn tutustumistunnit:
✨Torstai 24.9. klo 14-15
✨Keskiviikko 21.10. klo 17-18 etänä, teams -alustalla! Linkki löytyy mm. nettisivuiltamme, sekä instagramin bion linkistä!
✨Torstai 12.11. klo 14-15
Omavoima Facebookissa
Omavoima
Tietoa, tukea ja toimintaa neurokirjon piirteitä omaaville aikuisille! Vertaistukiryhmiä, yksilötyöskentelyä ja avointa toimintaa (teemailtoja, tapahtumia jne.).
Tampere/Pirkanmaa
Toimintamuodot:
Avoin toiminta
Omavoiman avoin toiminta on matalan kynnyksen toimintaa, jossa mahdollistuu rento yhdessäolo, aktiivinen osallistuminen, tietojen ja taitojen jakaminen ja uuden oppiminen.
Avointa toimintaa ovat mm. Tutustumistunnit, Tervetuloa Kirjolle, Teema- ja keskusteluillat.
Vertaistuki
Kokemustietoon perustuvaa tukea, joka pohjautuu jakamiseen ja kuuntelemiseen.
Omavoimassa voit toimia vapaaehtoisena tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin.
Ryhmävalmennus
Ryhmänvalmennus on yli 18-vuotiaille tarkoitettua toimintaa, jota toteutetaan intensiiviryhminä.
Ryhmiä järjestetään satunnaisesti, ja niiden ajankohtia voit seurata nettisivujen lisäksi sosiaalisessa mediassa ja tilaamalla uutiskirjeen.
Yksilötyö
Yksilötyöskentelyn valmennuksellisten tukikeskustelujen tavoitteena on asiakkaan itseymmärryksen lisääntyminen, arjen keinojen ja henkilökohtaisten vahvuuksien löytäminen. Tapaamisia on 1-5 kertaa asiakkaan tarpeen mukaan. Tapaamiset voidaan toteuttaa lähitapaamisina Omavoiman tiloissa sekä etänä (Teams-yhteys).
Konsultaatio
Omavoiman työntekijöillä on monipuolista osaamista neurokirjoon liittyvistä asioista. Ylläpidämme ja päivitämme osaamistamme jatkuvasti. Teemme aktiivisesti yhteistyötä muiden aiheen parissa toimivien järjestöjen ja toimijoiden kanssa.
Työntekijät antavat konsultaatiota kohderyhmän asioissa yhteistyötahoille ja ammattilaisille, neurokirjon ihmisten läheisille sekä kohderyhmään kuuluville henkilöille.
Omavoima järjestää myös räätälöityjä koulutuksia.
Työntekijät:
Omavoiman tiimin yhteissähköposti: omavoima@setlementtitampere.fi
Reetta Kevätniemi (FIN/ENG)
Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan ohjaaja
p. 040 558 7598 (Signal/Whatsapp)
● Vertaistukiryhmät ja muu vertaistukitoiminta
● Vapaaehtoistoiminta
● Koulutus- ja toiminnan esittely
● Konsultaatio
Annemari Wahlman
Neuropsykiatrinen valmentaja (60% työaika, parhaiten tavoitat loppuviikosta!)
p. 040 708 4030
● Yksilötyötä koskevat asiat
● Tervetuloa kirjolle ja muu avoin toiminta
● Oppilaitosyhteistyö
● Konsultaatio
Ria Sadelin
Neuropsykiatrinen valmentaja
p. 040 146 9555
● Yksilötyötä koskevat asiat
● Nepsymentorointi
● Konsultaatio
Maria Antikainen
Yhdenvertaisuustyön johtaja
p. 050 432 3768
Työntekijöiden sähköpostit muodossa: etunimi.sukunimi@setlementtitampere.fi
Kuvassa kulku Nalkalankadulta pääovelle:
Pääoven oikealta puolelta löytyy ovikello, jossa lukee ”Omavoima”:

