Väkivaltatyössä puhumme usein yksilöistä: ihmisestä, joka hakee apua, ihmisestä, joka pelkää kotona, ihmisestä, joka elää kontrollin, uhkailun tai väkivallan keskellä. Tämä näkökulma on välttämätön, koska jokainen väkivallan kokemus on henkilökohtainen ja jokaisella ihmisellä on oikeus tulla kuulluksi omana itsenään. Mutta väkivalta ei synny tyhjiössä. Siihen liittyy usein perheen, yhteisön, sukupuoliroolien, häpeän, vallan, taloudellisen riippuvuuden, kielimuurin ja palveluihin liittyvän epäluottamuksen kerroksia. Siksi väkivallan ehkäisy ei voi olla vain kriisin jälkeistä työtä. Sen täytyy olla myös ennaltaehkäisevää, yhteisöihin ulottuvaa ja luottamusta rakentavaa työtä. THL mukaan lähisuhdeväkivallan puheeksi ottaminen on tärkeä interventio, joka voi auttaa väkivaltaa kokenutta tunnistamaan tilanteensa ja hakeutumaan avun piiriin.
Näiden ajatuksen ympärille rakentui vuoden 2025 järjestetty yhteisöseminaari, jonka järjestivät Setlementti Tampereen väkivaltatyön yksikkö yhteistyössä THL:n, Loisto Setlementin Sopu-työn ja Chand ry:n kanssa. Seminaarin lähtökohta oli yksinkertainen mutta tärkeä: yhteisöistä ei haluttu puhua vain ulkopuolelta käsin. Tarkoituksena oli koota yhteisöjen jäseniä, asiantuntijoita ja toimijoita samaan tilaan pohtimaan sitä, millaisia haasteita, voimavaroja ja muutoksia yhteisöissä itse tunnistetaan. Päivän aikana käsiteltiin muun muassa sukupuolittuneen väkivallan dynamiikkaa, diasporassa elävän yhteisön kuvaa, transnationaalisia sidoksia sekä niitä yhteisökuvan maisemia, joita työpajoissa ja keskusteluissa nousi esiin. Päivän keskeisin anti ei ollut vain yksittäisissä puheenvuoroissa, vaan siinä, että yhteisö sai itse sanoittaa omia kysymyksiään.
Tämä on väkivaltatyössä ratkaisevan tärkeää. Liian usein yhteisöihin liittyvä keskustelu tapahtuu joko riskien kautta tai vaikeista asioista vaieten. Jos yhteisö nähdään vain ongelmien kohteena, se leimataan. Jos taas väkivallasta, kontrollista tai häpeästä ei uskalleta puhua lainkaan, apua tarvitsevat ihmiset jäävät yksin. Tarvitaan kolmas tila: sellainen, jossa voidaan puhua vaikeista asioista suoraan, mutta leimaamatta; kriittisesti, mutta kunnioittavasti; yhteisön sisältä käsin, mutta ammatillisesti tuettuna.
Nyt työlle suunnitellaan jatkoa. Lokakuun loppupuolella tavoitteena on järjestää yhteistyössä THL:n kanssa Helsingissä uusi yhteisöseminaari darin kielellä. Kyse ei ole työn rajaamisesta yhteen yhteisöön, vaan toimintamallin kehittämisestä ja laajentamisesta. Tavoitteena on tavoittaa yhteisön jäseniä erityisesti niiden avainhenkilöiden kautta, jotka toimivat aktiivisesti omissa yhteisöissään ja laajemmin suomalaisessa yhteiskunnassa. He voivat olla järjestötoimijoita, yhteisöaktiiveja, kokemusasiantuntijoita, ammattilaisia tai muita luottamusta rakentavia henkilöitä, joiden kautta keskusteluun saadaan mukaan erilaisia ääniä, kokemuksia ja näkökulmia.
Tällainen työ vahvistaa moniäänisyyttä väkivaltatyössä. Se auttaa rakentamaan yhteyksiä yhteisöjen, järjestöjen ja ammattilaisten välille sekä madaltaa kynnystä puhua myös vaikeista aiheista, kuten väkivallasta, kontrollista, häpeästä, perheen sisäisistä ristiriidoista ja avun hakemisen esteistä. Kielellä on tässä työssä suuri merkitys. Kieli ei ole vain viestinnän väline, vaan myös luottamuksen, ymmärryksen ja kokemuksen kieli. Ihminen voi osata suomea, mutta vaikeista, häpeään tai pelkoon liittyvistä asioista puhuminen voi olla mahdollista vasta omalla äidinkielellä tai yhteisölle tutulla kielellä. Kun väkivallasta, kontrollista ja avun hakemisen peloista keskustellaan kielellä, jossa ihmiset todella tunnistavat omat kokemuksensa, puhe voi mennä pintaa syvemmälle.
Yhteisöseminaarit eivät korvaa yksilöllistä työtä, viranomaispalveluja tai kriisityötä. Ne täydentävät niitä. Ne rakentavat siltoja sinne, mihin virallinen palvelujärjestelmä ei aina yksin yllä. Moni väkivaltaa kokeva ihminen ei tule suoraan viranomaisen luo. Hän voi tulla ensin ryhmään, keskusteluun, järjestön tilaisuuteen, yhteisön avainhenkilön kautta tai tuttua kieltä puhuvan työntekijän luo. Jos luottamusta ei synny, ihminen ei välttämättä hae apua lainkaan.
Samalla elämme aikaa, jossa järjestöjen työn merkitystä joudutaan perustelemaan yhä uudelleen. Vuoden 2027 avustusten myöntämisen kriteereissä painotetaan kohtaavaa toimintaa, todennettua tarvetta ja tuloksellisuutta, samalla kun avustusmäärärahojen arvioidaan laskevan noin 190 miljoonaan euroon. On ymmärrettävää ja oikein, että julkisesti rahoitetulta toiminnalta edellytetään vaikuttavuutta, läpinäkyvyyttä ja konkreettisuutta. Järjestöjen työ kestää tämän arvioinnin. Avustuksia saavilta järjestöiltä edellytetään vuosittain tarkkaa tulosten mittaamista ja raportointia. STEA:n avustuksia saavista järjestöistä puolella vaikuttavuus on hyvää ja lähes 90%:lla riittävällä tasolla. Leikkauksia täytyy siis perustella muilla syillä kuin heikoilla tuloksilla. Jos avustuksia leikataan, tärkein kysymys on kuitenkin: mitä tapahtuu niille ihmisille, joiden luottamus yhteiskuntaan rakentuu juuri järjestöjen kautta?
Jos kohtaavaa työtä, matalan kynnyksen neuvontaa, kieli- ja kulttuurisensitiivistä väkivaltatyötä sekä yhteisöihin jalkautuvaa työtä kavennetaan, seuraukset eivät näy vain järjestöjen toimintasuunnitelmissa. Ne näkyvät ihmisten arjessa. Ne näkyvät siinä, löytääkö väkivaltaa kokeva ihminen apua ajoissa. Ne näkyvät siinä, syntyykö yhteisöihin tilaa käsitellä muutosta ilman kontrollia, pelkoa ja väkivaltaa. Kotoutumisesta puhutaan usein kielen, työn ja koulutuksen kautta. Ne ovat tärkeitä asioita, mutta kotoutuminen ei ole vain yksilön suoritus. Se on myös suhde yhteiskuntaan. Ihminen kotoutuu paremmin silloin, kun hänellä on kokemuksia kuulumisesta, kuulluksi tulemisesta ja siitä, että apua on saatavilla ilman häpeää ja pelkoa. Kotoutumisen edistämisen valtakunnallisissa painopisteissä korostetaan yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja hyvien väestösuhteiden edistämistä. Tästä näkökulmasta yhteisöseminaari on enemmän kuin yksittäinen tapahtuma. Se on paikka, jossa voidaan vahvistaa osallisuutta, lisätä tietoa palveluista, purkaa väärinkäsityksiä, rakentaa luottamusta ja antaa yhteisöille mahdollisuus osallistua itse ratkaisujen etsimiseen. Se on myös väkivaltatyön näkökulmasta tärkeä viesti: vaikeita asioita ei ratkaista puhumalla ihmisistä ilman heitä.
Tulevan seminaarin tavoitteena on jatkaa sitä työtä, joka käynnistyi vuoden 2025 yhteisöseminaarissa. Haluamme rakentaa tiloja, joissa eri yhteisöjen äänet tulevat kuuluviin ja joissa väkivallan ehkäisyä voidaan tarkastella sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta. Haluamme tavoittaa avainhenkilöitä, jotka tuntevat oman yhteisönsä todellisuutta ja voivat toimia siltana palvelujen, järjestöjen ja ihmisten välillä.
Yhteisölähtöinen väkivaltatyö tarvitsee aikaa. Luottamus ei synny yhdessä tapaamisessa, eikä yhteisön sisäinen muutos tapahdu yhden seminaaripäivän aikana. Mutta jokainen tila, jossa ihmiset uskaltavat puhua rehellisesti, voi avata uuden suunnan. Jokainen keskustelu, jossa joku tunnistaa oman kokemuksensa, voi madaltaa avun hakemisen kynnystä. Kun yhteiskunnassa puhutaan väkivallan lisääntymisestä, kotoutumisen haasteista ja järjestöjen rahoituksen leikkauksista, meidän täytyy nähdä näiden asioiden yhteys. Väkivaltaa ei ehkäistä vain kriisipalveluilla, vaikka niitä tarvitaan. Kotoutumista ei edistetä vain vaatimuksilla, vaikka myös yhteiskunnan pelisäännöt ovat tärkeitä. Turvallisuutta ei rakenneta vain viranomaistoimilla, vaikka niillä on ratkaiseva rooli. Turvallisuus rakentuu myös siellä, missä ihmiset kohtaavat toisensa: ryhmissä, keskusteluissa, seminaareissa, järjestöjen tiloissa, työpajoissa ja niissä hetkissä, joissa joku uskaltaa ensimmäistä kertaa sanoa, että tämä koskee myös meitä.
Meidän tehtävämme väkivaltatyössä on kuunnella, mutta ei jäädä vain kuuntelemaan. Meidän tehtävämme on luoda tiloja, joissa hiljaisuus voi muuttua puheeksi, puhe ymmärrykseksi ja ymmärrys teoiksi. Kun yhteisö puhuu itse, se ei ainoastaan kuvaa omia haasteitaan. Se alkaa myös rakentaa omaa tulevaisuuttaan.
Fardin Abbasi, kriisityöntekijä
Väkivaltatyön yksikkö, Setlementti Tampere ry
AI-generated image.