Blogisarjamme on syntynyt asiakkaiden kysymyksistä.
Kohtaamme usein vaikeita pohdintoja, kuten pitäisikö lähteä vai jäädä? Tämän blogisarjan teemat nousevat juuri näistä asiakkaidemme usein esittämistä kysymyksistä – tarjoamme tietoa ja tukea päätösten tueksi.
Blogi-tekstin kirjoittaja Päivi Segerroos työskentelee Perheväkivaltaklinikalla kriisityöntekijänä.
Asiakkaani astuu vastaanottohuoneeseeni. Hän liikkuu varovaisesti ja hieman arastellen eteenpäin. ” Ole hyvä, käy istumaan”: sanon ja istuudumme mukaviin punaisiin nojatuoleihin. Hän on noin neljäkymmentävuotias nainen. Hän ei tiedä, mitä sanoa tai mihin katseensa kohdistaisi. Hän huokaisee syvään, nostaa katseensa ja toteaa:” Minun on niin paha olla. Jotain puuttuu, en osaa kuvata, ahdistaa ja kurkkua välillä kuristaa. Tiedän, että minun ei ole hyvä olla tässä suhteessa, mutta en tiedä miksi ja miten olen tähän päätynyt.”
Ajattelemme usein lähes itsestään selvästi, että koti on turvapaikka ja se rauhan tyyssija, jossa jokaisella on oma tila ja mahdollisuus rauhoittua ja rentoutua. Sieltä haetaan voimaa arjessa jaksamiseen. Parhaimmillaan se näin onkin.
Entä sitten, kun kodin ilmapiiri ei olekaan turvallisuutta huokuva vaan siellä pelottaa ja ahdistaa. Entä jos parisuhteessa esiintyy väkivaltaa, joka murentaa tuota tärkeää turvallisuuden tunnetta. Meistä kukaan ei solmi parisuhdetta niin, että se on alun alkaen huono tai ahdistava. Lähdemme suhteeseen hyvää uskoen ja toivoen. Unelmoimme ehkä suuriakin. Lähisuhteessa tapahtunut väkivalta saattaa hämärtää ymmärryksen siitä, millaisen turvallisuudentunteen pitäisi olla. Väkivaltaa voi olla vaikea hahmottaa ja selittää. Usein se ilmenee epämääräisenä pahana olona.
Henkinen väkivalta on myös usein ensimmäinen väkivallan muoto, jota parisuhteen tulee. Se voi olla haukkumista, alistamista, toisen mitätöimistä tai eristämistä muista ihmisistä. Henkinen väkivalta alkaa usein vähitellen ja huomaamatta. Saatamme ajatella, että se on meidän tapamme käsitellä asioita. Ei hän oikeasti tarkoita mitään haukkumisellaan. Hänellä on vain niin paha olo. Toisen käyttäytymistä puolustellaan, koska ei haluta toiselle mitään pahaa tai ymmärretään häntä enemmän kuin olisi ehkä tarpeen.
Voi myös olla, että vähättelemme tapahtuneita asioita. ” Onko väliä sillä, jos tavarat lentelevät vihan puuskassa, jos liikkuvan esineen ei ole tarkoitus osua? Onko turvallisuuden kannalta sama asia, jos toinen lyö nyrkillä vai vähän läpsäilee?”
Vastaanotolle tullut asiakas saattaa häkeltyä, kun esitän kysymyksen turvallisuudesta. Kysymys voi olla ihan uusi ja yllättävä tai väkivalta voi olla jo niin totuttu asia, ettei sitä osaa erottaa väkivallaksi tai edes huonoksi käytökseksi. Helposti ajattelemme turvallisuutta fyysiseksi turvallisuudeksi. Kumppani ei ole fyysisesti väkivaltainen, niinpä asian annetaan olla. Riitaa vältetään viimeiseen asti. ”Kävellään munankuorilla tai lakaistaan pahasti sanotut sanat maton alle”.
Turvallisuudentunne syntyy kokemuksesta, että saa olla oma itsensä toisen seurassa. Jotta voi olla oma itsensä, tarvitaan molemmin puolista luottamusta. Luottamuksen ilmapiirissä ei ole uhkaa, pelkoa, vähättelyä, manipulointia tai sanallista satuttamista. Turvallisuudentunne rakentuu aidosta läsnäolosta ja saatavilla olosta. Se edellyttää toisen hyväksymistä ja kunnioitusta. Tärkeänä osana on myös omien ja toisen rajojen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Meillä jokaisella on oma tahto ja itsenäisyys myös parisuhteessa. Omien ja toisen rajojen ymmärtäminen ja hyväksyminen luovat luottamusta ja siten myös turvallisuutta.
Kun turvallisuuden tunne heikkenee, sijalle tulee usein pelon tunne. Pelko aiheuttaa helposti lamaantumista. Jotta näin ei tapahtuisi todellisessa tilanteessa, on hyvä tehdä itselleen oma turvasuunnitelma. Kannattaa miettiä kenen kanssa voi luotettavasti keskustella asiasta, mihin soittaa, jos tilanne kärjistyy, mihin voit mennä tarvittaessa. ja mitä ottaa mukaan. Yksin ei kannata jäädä tässäkään tilanteessa. Apua on saatavilla. Keskustelu ja ajatusten jakaminen läheisten, ystävien tai ammattilaisen kanssa auttaa näkemään omaa tilannetta avarammin. Sen vuoksi kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä esimerkiksi Perheväkivaltaklinikalle.
Perheväkivaltaklinikalle voit ottaa itse yhteyttä ilman lähetettä. Palvelu on maksutonta ja luottamuksellista. Kohtaamme niin lähisuhdeväkivallan kokijoita, tekijöitä kuin pariskuntiakin silloin, kun se on turvallista. Teemme sekä yksilö – että parityöskentelyä. meillä on myös erilaisia ryhmiä, jossa voi saada vertaistukea samankaltaisissa tilanteissa olleiden kanssa.
Blogisarjamme on syntynyt asiakkaiden kysymyksistä.
Kohtaamme usein vaikeita pohdintoja, kuten pitäisikö lähteä vai jäädä? Tämän blogisarjan teemat nousevat juuri näistä asiakkaidemme usein esittämistä kysymyksistä – tarjoamme tietoa ja tukea päätösten tueksi.
Blogi-tekstin kirjoittaja Jaana Rautakorpi työskentelee Perheväkivaltaklinikalla kriisityöntekijänä.
Ensimmäistä kertaa hän istui vastapäätäni perheväkivaltaklinikan pienessä huoneessa kädet tiukasti sylissä puristettuina, katse lattiaan painettuna. “En tiedä, miksi edes tulin,” hän sanoi hiljaa. “En ole varma, kuuluuko tämä tänne”, hän sanoi varovasti. “En tiedä, onko tämä edes väkivaltaa.”
“Kerro silti, mitä on tapahtunut”, vastasin. Hän kertoi arjestaan: siitä, kuinka kumppani suuttui pienistä asioista, nälvi, paiskoi ovia ja välillä piti päiviä mykkäkoulua. “Mutta hän ei ollut lyönyt minua kuin kerran”, hän sanoi nopeasti, ikään kuin vähätellen. Kyyneleet nousivat silmiin. “Rakastan häntä… tai ainakin sitä, millainen hän joskus oli.”
Hänen tarinansa alkoi niin kuin monen muunkin. Alussa kumppani oli ollut huomaavainen ja lämmin, saanut hänet tuntemaan, että hän oli maailman tärkein ihminen. “Meillä oli sellainen yhteys, en osaa selittää, mutta syvä yhteys. Ei se aina ollut näin vaikeata eikä hän ole kokonaan paha.”
Lähisuhdeväkivalta on ilmiö, jossa sama ihminen voi olla sekä rakastava että satuttava. Usein se alkaa vähitellen: ensin tulevat sanalliset loukkaukset ja sitten uhkailu ja lopulta fyysinen väkivalta. Kun väkivallasta tulee osa arkea, ihminen oppii varomaan, pienentämään itseään ja siirtämään omat tarpeensa taka-alalle. Hän kertoi, kuinka silloin kun suhde oli hyvä, puoliso oli huomaavainen ja rakastava. Mutta vähitellen sanat muuttuivat piikeiksi, tuli huutamista ja tavaroiden paiskomista. Väkivallan kaari ilmenee niin, että hyvät ja huonot jaksot vuorottelevat.
Väkivallan muodot voivat olla fyysisiä, henkisiä, taloudellisia, seksuaalisia tai digitaalista, ja ne kietoutuivat yhteen niin, että kokija alkaa elämään jatkuvassa varuillaanolon tilassa. “Ehkä se oli vähän munkin syy,” hän kertoi. “Jos en olisi ärsyttänyt tai olisin vain ollut hiljempaa…”
Väkivallankokija vähättelee helposti kokemaansa ja ottaa syyn tapahtumista itseensä. Itselle tärkeää henkilöä saattaa puolustaa, vaikka hän satuttaa. “Luulin pitkään, että jos minä muuttuisin, hänkin muuttuisi”, hän sanoi. “Mutta en mä enää usko siihen.”
Hän katsoi minua nopeasti ja käänsi sitten katseensa takaisin lattiaan. “Olen mä kyllä yrittänyt lähteä, mutta se sai jotenkin mut aina puhuttua takaisin ja jos lähden, hän tuhoaisi mun elämän. Hän sanoi niin.” “Enkä mä jaksa sitä viestitulvaa, mitä häneltä tuli, kun yritin erota.”
Tapaamisissamme hän kertoi eroista ja yhteen paluista. Jokaiseen yhteen paluuseen sisältyi toivo siitä, että asiat voisivat muuttua paremmaksi. Eron hetki oli aina raskas, sillä toisen kaipuu ja rakkauden tunteet sekoittuivat pelkoon ja epävarmuuteen. Moni elää pitkään niin, että järki sanoo yhtä, mutta tunteet pitävät kiinni suhteessa. Irtautuminen vaati usein useita yrityksiä, ja jokainen vaati valtavasti rohkeutta ja uskoa siihen, että tulevaisuus voisi olla parempi erillään.
Yksi tavallinen syy hakeutua Perheväkivaltaklinikalle oli juuri tämä – parisuhteen päättämiseen liittyvät ajatukset ja tunteet. Ero ei ole helppo. Eroon liittyy monia tunteita ja epävarmuutta. Jos parisuhteessa on ollut väkivaltaa, ero ei ollut useinkaan yhteisymmärryksessä tapahtuva. Ero päätöstä voi vaikeuttaa käytännön asiat, tunteet toista kohtaan ja pelko puolison reaktiosta. Oman selviämisen ja pärjäämisen lisäksi on usein mietittävä myös sitä, miten suhteen toinen osapuoli selviää erosta.
“Entä jos hän ei jätä mua rauhaan?” hän kysyi eräällä kerralla, kun suunnittelimme konkreettista lähtöä. Tutkimusten mukaan vakavan väkivallan riski voi kasvaa eron yhteydessä ja sen jälkeen, erityisesti jos suhteeseen on liittynyt fyysistä väkivaltaa, mustasukkaisuutta, kontrollia tai uhkailua. Ero saattaa tuoda mukanaan myös vainoa – jatkuvia yhteydenottoja, seuraamista tai digitaalista seurantaa. Turvakodin ja viranomaisten apu voi olla joskus välttämätöntä.
Lähisuhdeväkivallasta selviytyminen ja suhteen päättäminen ei ole vain yksi hetki, vaan se on prosessi. Se tarkoittaa itsetunnon ja toimintakyvyn uudelleen rakentamista, turvaverkoston löytämistä ja uskoa siihen, että elämä voi olla parempaa ilman väkivaltaista parisuhdetta.
Viimeisellä tapaamisellamme hän istui hiljaa, hengitti syvään ja katsoi minua suoraan silmiin. “Tiedän nyt, että minun on lähdettävä – vaikka pelottaa ja vaikka sydän sanoisi muuta.” Hän otti ensimmäisen konkreettisia askeleita ja alkoi etsiä omaa asuntoa, laati turvasuunnitelman ja kertoi läheisilleen tilanteestaan.
Lähisuhdeväkivalta ei häviä yhdessä yössä, mutta vaikeassa tilanteessa ei tarvitse jäädä yksin. Perheväkivaltaklinikan kriisityöntekijä kulkee asiakkaan rinnalla, tukee asiakasta ja antaa tietoa väkivallasta ja sen riskeistä. Työssämme kunnioitamme aina asiakkaan omia toiveita ja etenemme asiakkaan tahdissa -toivoa luoden.
