Hervannassa toimiva kansainvälinen naisten kohtaamispaikka Naistari juhli lokakuussa 30-vuotista taivaltaan. Kolmeen vuosikymmeneen mahtuu tuhansia kohtaamisia, uusia alkuja ja ystävyyssuhteita, joista osa on kantanut vuosien ja vuosikymmenten ajan.
Juhlassa katse kääntyi sekä Naistarin historiaan että tulevaisuuteen. Puheissa ja Naistarin naisten omissa kertomuksissa toistui yksi asia: kotoutuminen ja oman paikan löytäminen eivät tapahdu yksin. Tarvitaan ihmisiä, yhteisöjä ja paikkoja, joissa voi tulla kohdatuksi.
Matalan kynnyksen olohuoneesta 30-vuotiaaksi Naistariksi
Naistarin perustaja Kirsti ”Kikka” Viljanen muisteli juhlapuheessaan toiminnan alkuvaiheita. Naistari syntyi halusta luoda matalan kynnyksen olohuone, joka tukisi naisten kotoutumista. Hervanta tarjosi toiminnalle omanlaisensa ympäristön: kansainvälisyyttä, opiskelijoita ja tuhansia eri puolilta maailmaa saapuneiden ihmisten elämäntarinoita.
Kolmen vuosikymmenen aikana Naistarin toiminta on kasvanut osaksi monen naisen elämää. Setlementti Tampereen toiminnanjohtaja Mervi Janhuselle Naistari tuo ensimmäisenä mieleen yhteisön elävän arjen.
– Minulle Naistarista tulee aina ensimmäisenä mieleen puheensorina, kielien sekamelska, nauru ja kulttuurien kohtaaminen. Janhunen nosti esiin myös työn laajat vaikutukset: – Naistarilla on 30 vuodessa tehty upeaa työtä tuhansien naisten kanssa. Vaikutukset ulottuvat tuhansiin perheisiin ja näkyvät paitsi Hervannassa myös laajemmin Tampereella ja kaupunkiseudulla.
Tukea, ystävyyttä ja rohkaisua oman polun löytämiseen
Naistarin merkitys tuli juhlassa näkyväksi ennen kaikkea naisten omissa kertomuksissa.
Yksi Naistarin kävijöistä kertoi avusta, jota hän sai muutettuaan Suomeen ja löydettyään Naistarin. Vuosien mittaan hän on itse ohjannut monia muita naisia toiminnan pariin. Toinen kertoi saamastaan tuesta ja kannustuksesta opiskeluun.
Kertomuksissa nousivat esiin myös Naistarilla syntyneet ystävyyssuhteet. Eri puolilta maailmaa lähteneet ihmiset ovat löytäneet toisensa Hervannassa, ja osa ystävyyksistä on kulkenut mukana vuosien ja vuosikymmenten ajan.
Tuki ei siis jää vain sen saajalle. Se voi siirtyä kohtaamisesta seuraavaan, kun kerran oven löytänyt auttaa seuraavaa löytämään saman yhteisön.
Rakenteet ilman ihmisiä eivät kotouta
Juhlapuhuja Nasima Razmyar tarkasteli puheessaan kotoutumista paitsi uuden tulijan myös koko yhteiskunnan näkökulmasta.
– Kun muuttaa uuteen maahan, ei riitä se, että tietää, miten kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt toimivat. Tarvitaan ihmisiä, aikaa kohtaamiselle, rohkaisua ja myöskin sitä tärkeää luottamusta. Vain silloin voi syntyä tunne siitä, että minulla on tila, minulla on mahdollisuus rakentaa täällä myöskin omaa elämää. Juuri tätä arvokasta työtä Naistari on tehnyt näinä vuosina.
Razmyar korosti kotoutumisen olevan kahdensuuntaista. Vastuu ei voi olla vain uuden tulijan mukautumisessa, vaan myös yhteiskunnan on oltava valmis avautumaan ja oppimaan uusilta jäseniltään ja heidän kokemuksistaan.
– Yhteiskunnan vahvuus ei synny siitä, että olisimme kaikki samanlaisia. Yhteiskunta syntyy siitä, että on erilaisia ihmisiä, jotka yhdessä haluavat rakentaa yhteistä tulevaisuutta.
Razmyar kiteytti ajatuksen myös siihen, että yhteiskunnan tehtävänä on tarjota rakenteita, mutta yksin ne eivät riitä.
– Yhteiskunnan täytyy tarjota rakenteita, mutta rakenteet ilman ihmisiä eivät koskaan kotouta uusia tulijoita.
Jokainen haluaa tulla nähdyksi ja kuulua johonkin
Kohtaamisen merkitykseen liittyy myös mahdollisuus kertoa oma tarinansa. Razmyar muistutti puheessaan, kuinka vähän lopulta tiedämme toisistamme ennen kuin pysähdymme kuuntelemaan.
Kaikki eivät ole itse valinneet lähtemistä synnyinmaastaan. Erilaisista elämäntarinoista huolimatta ihmisiä yhdistävät kuitenkin hyvin perustavanlaatuiset tarpeet.
– Haluamme tulla nähdyksi, haluamme tulla hyväksytyksi ja haluamme kuulua johonkin.
Naistarin 30-vuotisen historian kannalta ajatus on olennainen. Toiminnassa kyse ei ole ainoastaan neuvonnasta tai palveluista, vaan myös tilasta, ajasta ja mahdollisuudesta kohdata toinen ihminen.
Avoimen oven takana voi alkaa uusi tarina
Juhlassa puhuttiin myös tulevaisuudesta. Kirsti Viljanen muistutti järjestöjen vaikeutuvasta tilanteesta: samaan aikaan kun järjestöiltä odotetaan paljon, niiden toimintaedellytyksiä heikennetään. Leikkaukset osuvat myös matalan kynnyksen apuun, ennaltaehkäisevään työhön ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten arkeen. Tarve kohtaamisille ei kuitenkaan ole kadonnut. Kansainvälistä sisaruutta, toisten tukemista ja siltojen rakentamista tarvitaan Viljasen mukaan tulevina vuosikymmeninä entistä enemmän.
Ehkä Naistarin merkityksen voi lopulta kiteyttää kaikkein yksinkertaisimpaan asiaan: avoimeen oveen. Nasima Razmyar kuvasi sitä näin:
– Yksi avoin ovi voi tuntua pieneltä asialta, se on vaan yksi ovi. Mutta juuri sen oven takana voi löytyä se ensimmäinen ystävä. Siellä voi oppia jotain uutta tai tuntea ensi kertaa pitkään aikaan kuuluvansa johonkin. Silloin se ovi on paljon muutakin.
Naistarin ovesta on kuljettu 30 vuoden ajan. Sen takana on syntynyt ystävyyksiä, löydetty tukea ja rohkaisua sekä rakennettu uusia alkuja.
Ja uusia tarinoita syntyy edelleen.
