Naapuruus ei synny pelkästään yhteisistä seinistä tai porraskäytävistä – vaan ihmisistä itsestään. Parhaimmillaan se on välittämistä, kohtaamisia ja pieniä tekoja, jotka tekevät arjesta inhimillisempää, merkityksellistäkin.
Naapuruus on paljon enemmän kuin yhteinen seinä kahden asunnon välillä. Se on muutakin kuin yhteinen porraskäytävä, varastotilat tai yhteinen piha.
Parhaimmillaan naapuruus on välittämistä ja huolehtimista lähellä olevista ihmisistä – ihmisistä, jotka jakavat saman lähiympäristön sinun kanssasi.
Naapuruus voi olla yksittäisiä hetkellisiä kohtaamisia pihassa tai rappukäytävässä. Kaikkiin naapureihin ei törmää säännöllisesti eikä kaikkien kanssa vaihdeta moita enempää. Naapuruus voi myös katketa äkillisesti, ihmisten vaihtaessa maisemaa.
Naapuruus voi kuitenkin olla myös pysyvämpi olotila. Se voi tarkoittaa pidempiaikaisia kohtaamisia, yhdessäoloa ja toisten auttamista. Se voi kehittyä ystävyydeksi ja jopa suuria tunteita sisältäväksi kanssakäymiseksi ihmisten välillä.
***
Itse olen asunut vuokra-asunnossa samassa taloyhtiössä vuodesta 2008 saakka. Suurimpaan osaan asunnoista asukkaat ovat tässä ajassa ehtineet vaihtua jo moneen kertaan. Talossa asuu kuitenkin edelleen muutamia sellaisia, jotka olivat siellä jo silloin, kun muutin perheeni kanssa. Meitä pidempiaikaisia asukkaita on hieman alle kymmenen asuntokuntaa, vaikka asuntoja on yhteensä viisikymmentä.
Oma roolini tässä yhteisössä on vahvistunut vuosien varrella. Olen ollut asukastoimikunta-aktiivi vuodesta 2010 ja toiminut asukastoimikunnan puheenjohtajana reilut kymmenen vuotta. Se on antanut mahdollisuuden – ja vastuunkin – olla mukana rakentamassa arkea, jossa kynnys kohdata ja välittää on mahdollisimman matala.
Välittävä naapuruus ei ole syntynyt itsestään, vaan sitä on rakennettu yhdessä, pienin mutta toistuvin teoin. Se ei ole syntynyt kerralla, jonkun suuren suunnitelman tuloksena tai ulkoa ohjattuna. Se on lähtenyt pienistä aloitteista: pidentyvistä keskusteluista pihassa, kuulumisten kysymisestä, läsnäolosta. Kun kynnys kohdata ja puhua madaltuu, madaltuu myös kynnys välittää – ja pyytää apua silloin, kun sitä tarvitsee.
Mitä kaikkea naapureiden kanssa on sitten tehty vuosien varrella?
Nykyisin meillä on joka keskiviikko kahvit kerhohuoneella. Sinne saa tulla kuka tahansa, joka haluaa. Kahvit palvelevat erityisesti sellaisia, jotka kokevat yksinäisyyttä. Kesällä pihakeinulle kokoontuu melkein päivittäin porukkaa parantamaan maailmaa. Jutellessa saattaa vierähtää tunteja – hiljaisuuden alettua pitää vain muistaa madaltaa ääntään ja yrittää nauraa vähemmän äänekkäästi.
Olemme lainanneet rahaa sitä tarvitseville naapureille, auttaneet pienissä teknisissä haasteissa, esimerkiksi polkupyörän tai auton kanssa. Olemme käyneet saattohoidossa ollutta naapuria katsomassa ja olleet mukana hänen tuhkaansa sirottelemassa lesken kanssa. Olemme lainanneet leivontatarvikkeita ja auttaneet lasten tai lemmikkien hoidossa. Olemme auttaneet digiasioissa sekä olleet muuttoapuna.
Kaikesta ei kuitenkaan voi – eikä pidäkään – kertoa ääneen. Naapuruuteen kuuluu myös luottamus ja se, että toisen asiat saavat pysyä hänen ominaan. Joskus tärkeintä ei ole se, mitä tehdään näkyvästi, vaan se, että joku on olemassa, kuulee ja pitää asiat luottamuksellisesti itsellään.
Olen käynyt lukemattomia keskusteluja ihmisten kanssa – milloin mistäkin. Vieraampien naapureiden kanssa puhutaan usein asumiseen liittyvistä asioista, mutta tutumpien kanssa jutellaan lähes kaikesta mahdollisesta. Osa on kertonut koko elämäntarinansa yhdeltä istumalta – hyvinkin traagisia tapahtumia.
Arki kantaa kuitenkin monenlaisia sävyjä. Nyt olen huomannut, että vähän vaikuttaisi olevan ihastustakin ilmassa – pilkettä silmäkulmassa, joka on suunnattu jollekulle toiselle.
Naapuruusviikolla pysähdytään muistamaan, ettei yhteisöllisyys synny kampanjoista vaan arjesta. Tämä teksti on yksi esimerkki siitä, millaiseksi naapuruus voi kasvaa, kun ihmiset uskaltavat jäädä juttelemaan, kysyä kuulumisia ja olla toistensa puolella – joskus hyvinkin hiljaa.
Katri Keltamo
Setlementti Tampereen viestintäsuunnittelija
Kirjoittaja etsii viestinnän keinoin tapoja vahvistaa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta arjessa – myös vapaa-ajalla. Häntä ohjaavat vastuullisuus ja yhdenvertaisuus.
—
Kuva tehty Copilotin avustuksella.