Kunniaan liittyvä väkivalta ei pysähdy valtioiden rajoille
Kunniaan liittyvää väkivaltaa ei voi ymmärtää pelkkinä perheiden sisäisinä riitoina. Jotta se tunnistetaan, on katsottava vallankäyttöä, yhteisön normeja ja sukupuolittuneita odotuksia. On katsottava myös niiden instituutioiden vastuuta, joiden pitäisi suojella ihmistä.
Kun varoitus ei johda turvaan
Iranin Kermanshahissa kuoli sunnuntaina 15. marraskuuta koulutyttö Sogand Sayadi. Hän oli 16-vuotias. Sogandin vanhemmat olivat eronneet vuosia aiemmin, ja hän asui isänsä luona. Hengaw-ihmisoikeusjärjestön mukaan isä oli vuosien ajan estänyt häntä pitämästä yhteyttä äitiinsä.
Hengaw’n mukaan koulun johto kutsui Sogandin isän kouluun saatuaan tietää, että Sogand oli ollut yhteydessä nuoreen mieheen, jota isä ei hyväksynyt. Järjestön lähteiden mukaan isä pahoinpiteli tytärtään luokkatovereiden ja henkilökunnan nähden, ja väkivalta jatkui koulun ulkopuolella. Ennen lähtöä Sogand kertoi koulun henkilökunnalle, että isä tappaa hänet, jos vie hänet kotiin. Raporttien mukaan koulu ei ryhtynyt suojelutoimiin eikä ilmoittanut asiasta viranomaisille. Sogand lähti isänsä mukana.
Seuraavana aamuna hänet löydettiin kuolleena.
Hana-ihmisoikeusjärjestön mukaan Kermanshahin syyttäjä on ilmoittanut, että isä ja koulun rehtori on pidätetty. Isää epäillään muun muassa pahoinpitelystä ja murhasta, rehtoria laiminlyönnistä. Kuolinsyy ja rikosoikeudellinen vastuu ovat vielä selvittämättä, ja tutkinnassa on tarkasteltu sekä murhan että itsemurhan mahdollisuutta. On siis erotettava toisistaan se, mitä ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet, ja se, mitä tutkinnassa on vahvistettu. Jo raportoidut tapahtumat nostavat kuitenkin esiin kysymyksen, jota ei voi sivuuttaa: mitä tapahtuu, kun nuori kertoo pelkäävänsä omaa perheenjäsentään, mutta hänen turvallisuutensa ei ole tilanteen lähtökohta? Jos raportit vahvistuvat, kyse ei ole vain yksittäisen työntekijän virheestä. Silloin on kysyttävä, miten koulu ymmärsi tilanteen. Näkikö se edessään nuoren, jolla on oma oikeus turvallisuuteen? Vai näkikö se perheen sisäisen asian, jossa vanhemmalla on viimeinen sana? Tämä kysymys ulottuu paljon Irania laajemmalle.
Kunniaan liittyvä väkivalta ei ole yksittäinen teko
Kunniaan liittyvä väkivalta (KLV) ei tarkoita vain fyysistä väkivaltaa tai äärimmäisiä rikoksia. Se rakentuu usein pitkän ajan kuluessa valvonnasta, rajoittamisesta, uhkailusta, eristämisestä ja painostuksesta. Se voi koskea pukeutumista, ystäviä, seurustelua, liikkumista, koulutusta, seksuaalisuutta, avioliittoa tai oikeutta päättää omasta elämästä. Taustalla on usein käsitys siitä, että yksilön valinnat eivät kuulu vain hänelle itselleen. Hänen käytöksensä nähdään osana perheen tai yhteisön mainetta, ja hänen itsenäisyytensä voidaan tulkita uhaksi yhteisön järjestykselle. Siksi kyse ei ole vain siitä, että joku käyttää väkivaltaa. Kyse on myös siitä, millainen valta-asetelma tekee väkivallasta mahdollisen ja muiden silmissä ymmärrettävän.
THL on kuvannut kunniaan liittyvää väkivaltaa yhteisölliseksi ja sukupuolittuneeksi väkivallaksi. Se voi kohdistua tyttöjen ja naisten lisäksi poikiin ja miehiin sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Tekijöitä voi olla useita, ja yksittäinen tekijä voi toimia yhteisön painostuksen alla. Tämä ei poista hänen vastuutaan, mutta selittää, miksi ilmiötä ei voi tarkastella vain kahden ihmisen välisenä konfliktina.
Miten valta muuttuu väkivallaksi?
Ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu kuvasi käsitteellä symbolinen väkivalta sitä, miten hierarkkiset valtasuhteet alkavat näyttää luonnollisilta. Kun miehen määräysvalta, naisen kuuliaisuus tai vanhemman rajaton oikeus päättää lapsensa elämästä nähdään normaalina järjestyksenä, vallankäyttöä ei edes tunnisteta väkivallaksi. Sitä kutsutaan kasvatukseksi, huolenpidoksi tai perinteiden kunnioittamiseksi. Bourdieun mukaan symbolinen väkivalta toimii juuri siksi, että myös alistetut oppivat katsomaan maailmaa samojen käsitteiden läpi. Siksi nuoren oma päätös elää toisin, esimerkiksi valita itse ystävänsä tai kumppaninsa, voi näyttäytyä perheelle ennenkuulumattomana uhmana. Kyse on silloin siitä, että nuori kieltäytyy pitämästä alistumista luonnollisena. Tämä ei tarkoita, että perinteet, perheet tai yhteisölliset arvot olisivat sinänsä väkivaltaisia. Yhteisö voi olla tärkeä turvan, identiteetin ja tuen lähde. Ongelma syntyy, kun yhteisön normit asetetaan yksilön perusoikeuksien yläpuolelle ja niitä ylläpidetään pakolla.
Muutto ei automaattisesti muuta valtasuhteita
Kunniaan liittyvää väkivaltaa ei voi pitää vain lähtömaiden ilmiönä. Ihminen voi muuttaa maasta toiseen, mutta opitut käsitykset sukupuolesta, perheen maineesta ja yksilön velvollisuuksista eivät muutu samassa tahdissa. Perheen sisäiset valtasuhteet voivat jatkua myös Euroopassa. Niitä voivat ylläpitää sukulaisverkostot, yhteisön odotukset, sosiaalinen paine ja pelko yhteisön ulkopuolelle joutumisesta. Digitaaliset yhteydet mahdollistavat valvonnan ja painostuksen myös pitkien välimatkojen yli. Siksi pitkäkään asuminen Suomessa ei itsessään tarkoita, että yksilön oikeudet olisivat vahvistuneet perheen sisällä. Ihmisellä voi olla muodollisesti oikeus päättää omasta elämästään, mutta kotona tämän oikeuden käyttäminen voi johtaa uhkailuun, väkivaltaan tai eristämiseen.
Väkivalta ei myöskään siirry seuraavalle sukupolvelle välttämättä samoina tekoina. Se voi siirtyä käsityksinä siitä, kuka saa päättää, kenen ääni on tärkeä ja mistä seuraa rangaistus. Lapsi voi oppia, että totteleminen on turvallisuutta, kontrolli on välittämistä ja häpeän välttäminen on tärkeämpää kuin oma hyvinvointi. Kyse ei ole maantieteestä eikä minkään kulttuurin pysyvästä ominaisuudesta. Kyse on siitä, uusiutuvatko valtasuhteet ja jäävätkö ne kyseenalaistamatta.
Suomi ei ole ilmiön ulkopuolella
Myös Suomessa on annettu kunniaan liittyvään väkivaltaan liittyviä rikostuomioita, ja ilmiön äärimmäisiin muotoihin voi kuulua henkirikoksia. Useimmiten väkivalta ei kuitenkaan ala rikosuutisista tutulla tavalla. Ennen vakavaa fyysistä väkivaltaa voi olla pitkä jakso, jolloin ihmisen elämää rajoitetaan ja hänen itsenäistymistään estetään. Väkivalta jää näkymättömäksi, jos yksittäisiä tapahtumia tarkastellaan irrallaan toisistaan tai jos kontrolli tulkitaan perheen yksityisasiaksi.
THL on tuonut esiin, että kunniaan liittyvä väkivalta on paljon monimuotoisempaa ja yleisempää kuin rikostuomioista voisi päätellä. Siksi ehkäisy edellyttää varhaisten merkkien tunnistamista, ei vain vakaviin rikoksiin reagoimista. Kyse ei ole vain yksittäisten ammattilaisten osaamisesta, vaan myös palvelujärjestelmän rakenteista: onko käytössä yhteisiä toimintamalleja, tunnistetaanko ilmiön erityispiirteet ja osaavatko viranomaiset toimia yhdessä, kun ihmisen turvallisuus on uhattuna?
Kun viranomainen ei näe ihmistä yksilönä
Kunniaan liittyvää väkivaltaa kokenut ihminen ei välttämättä luota viranomaisiin niin kuin palvelujärjestelmä olettaa. Hän on voinut kokea, että viranomaiset ovat olleet osa samaa valtarakennetta, joka on rajoittanut hänen elämäänsä. Hän on voinut oppia, että perheenjäsenen sana painaa enemmän kuin hänen oma kertomuksensa ja että avun hakeminen voi lisätä vaaraa. Siksi luottamus ei synny pelkästään siitä, että palvelu on olemassa ja kaikkien saatavilla. Luottamus rakentuu siitä, miten ihminen kohdataan. Kuullaanko hänen kertomustaan? Otetaanko hänen pelkonsa vakavasti? Ymmärretäänkö, että perheen ottaminen mukaan voi joskus lisätä hänen riskiään?
Saavutettavuus ei ole vain kieleen, välimatkoihin tai hallintoon liittyvä kysymys. Se on myös kokemus siitä, tunnistetaanko ihminen omana itsenään ja omien oikeuksiensa haltijana, eikä perheensä, puolisonsa tai yhteisönsä edustajana. Perheen mukanaolo ei aina tarkoita tukea. Yhteisöllisyys ei aina tarkoita turvaa. Eikä väkivalta muutu yksityisasiaksi sillä, että se tapahtuu kodin seinien sisällä.
Miten ammattilainen voi tunnistaa vaaran ajoissa?
Yksittäisestä tapauksesta Iranissa ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä suomalaisesta palvelujärjestelmästä. Tapaus auttaa kuitenkin kysymään: tunnistaisimmeko vastaavan tilanteen omassa työssämme, ja mitä tekisimme?
- Kuule ihmistä erillään perheestä. Kun väkivallan tai kontrollin mahdollisuus on olemassa, nuoren tai aikuisen oma kertomus ei saa jäädä perheen selityksen varjoon.
- Arvioi riski ennen kuin otat yhteyttä perheeseen. Tavallinen yhteistyö vanhempien kanssa ei ole aina turvallista. Kun ihminen kertoo pelkäävänsä perheenjäsentään, yhteydenottoa ei pidä tehdä automaattisesti.
- Katso koko verkostoa. Painostusta ja uhkailua voi tulla useilta perheen tai yhteisön jäseniltä, ei vain yhdeltä epäillyltä.
- Luo yhteiset toimintamallit. Koulujen, sosiaali- ja terveydenhuollon, poliisin, lastensuojelun ja järjestöjen on tiedettävä, miten toimia, kun epäillään kunniaan liittyvää väkivaltaa. Vastuu ei voi jäädä yksittäisen työntekijän intuition varaan. Systemaattinen riskinarviointi on tässä keskeinen työkalu.
- Kouluta jatkuvasti, leimaamatta. Ammattilaisten on tunnistettava kontrollin, uhkailun ja yhteisöllisen painostuksen muodot leimaamatta kokonaisia kulttuureja tai ihmisryhmiä. Kulttuurisensitiivisyys ei tarkoita väkivallan hyväksymistä tai siitä vaikenemista.
- Tee väkivaltaa kokeneen äänestä lähtökohta. Kenenkään ei pitäisi joutua todistamaan olevansa riittävän vaarassa tullakseen kuulluksi.
Rakenteiden tunnistaminen on väkivallan ehkäisyä
Sogandin kuoleman olosuhteet ja vastuut selvitetään tutkinnassa. Tapaus on kuitenkin jo nostanut esiin kysymyksiä, jotka eivät rajoitu Iraniin. Kuka saa määritellä nuoren elämänvalinnat? Kenen kertomusta instituutiot uskovat? Missä vaiheessa perheen sisäisenä pidetty tilanne tunnistetaan turvallisuuskysymykseksi?
Kunniaan liittyvä väkivalta ei synny tyhjästä, eikä se lopu siihen, että ihminen ylittää valtionrajan. Sitä voidaan kuitenkin ehkäistä, jos valtasuhteet tunnistetaan, yksilön oikeudet asetetaan etusijalle ja viranomaiset toimivat ennen kuin kontrolli muuttuu vakavaksi väkivallaksi.
Kun ihminen kertoo pelkäävänsä, häntä on kuultava yksilönä. Ei perheen jäsenenä, ei yhteisön edustajana eikä kulttuurinsa symbolina, vaan ihmisenä, jolla on oikeus turvallisuuteen ja omaan elämään.
Kirjoittaja: Fardin Abbasi, kriisityöntekijä, kunniaan liittyvän väkivallan vastainen työ/väkivaltatyöyksikkö
Kansikuva: tekoälyavusteinen kuvitus
Lähteet ja lisälukeminen
- Hengaw Organization for Human Rights (16.11.2026): Sogand Sayadi, 16, killed by father in Kermanshah after school ignored her warnings. https://hengaw.org/en/content/news-children-2026-11-16-18225
- Hana Human Rights Organization (17.11.2026): Father and School Principal of Sogand Sayadi Arrested in Kermanshah. https://hanahr.org/en/news/father-and-school-principal-of-sogand-seyedi-arrested-in-kermanshah/
- THL (23.9.2021): Kunniaan liittyvään väkivaltaan on puututtava ilman yhteisöjen leimaamista. https://blogi.thl.fi/kunniaan-liittyvaan-vakivaltaan-on-puututtava-ilman-yhteisojen-leimaamista/
- Bourdieu, Pierre (2001): Masculine Domination. Stanford University Press.