Home » Uutisarkisto » Yhdessä saman pöydän ääreen kesätauon jälkeen

Yhdessä saman pöydän ääreen kesätauon jälkeen

”Nämä aamupuurot ovat hetkiä, kun tuntuu, että istuisi syömään perheen kanssa. Se on enemmän kuin vain vatsan saamista täyteen.”

Elokuussa Setlementti Tampereen ikäihmisten aamupuurot jatkuvat kesätauon jälkeen. Yhteiset aamiaishetket tarjoavat mahdollisuuden tavata muita ihmisiä, vaihtaa kuulumisia ja nauttia kiireettömästä yhdessäolosta.

Monelle ikäihmiselle toiminnan tärkein anti on mahdollisuus tavata muita ihmisiä ja kuulua yhteisöön. Samalla ne tukevat hyvinvointia, osallisuutta ja arjessa jaksamista.

Toimintaan voi tulla mukaan matalalla kynnyksellä, eikä toimintaan osallistuminen edellytä sitoutumista pitkäksi aikaa: mukaan voi tulla silloin, kun omaan aikatauluun sopii. Aamupuurolle ovat tervetulleita niin toiminnassa aiemmin mukana olleet kuin uudetkin osallistujat.

Syksyn aikana aamupuuroilla nähdään myös yhteistyökumppaneita. Nääsvillen kanssa toteutetaan liikuntaan ja terveyteen liittyviä sisältöjä ja TAMKin Hyvinvointiklinikan opiskelijat vierailevat syksyn aikana sekä Naistarilla että Tesoman Wihreässä Puussa.

Ikäihmisten toiminnasta löytyy myös mahdollisuuksia vapaaehtoisuuteen. Vapaaehtoisena voi esimerkiksi jakaa omaa osaamistaan, olla mukana järjestämässä toimintaa tai tarjota seuraa ja tukea toisille.

Kaikki ikäihmisille suunnatut ryhmät, kohtaamispaikat, tapahtumat, vapaaehtoistoiminnan mahdollisuudet sekä yhteystiedot löytyvät sivulta Toimintaa ikäihmisille.