Setlementti Tampereen hallitus aloitti uuden toimikautensa 1.1.2026. Puheenjohtajaksi valittiin Olli-Pekka Ahtiainen, joka näkee järjestön vahvana asiantuntijaorganisaationa ja uskoo uuden strategian vievän toimintaa kohti menestystä.
Setlementtityön perustana ovat yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus ja jokaisen ihmisen kunnioittaminen. Työn ytimessä on ajatus siitä, että jokainen ihminen on arvokas ja ansaitsee osallisuutta ja mahdollisuuden merkitykselliseen elämään. Tähän perustehtävään Ahtiainen korostaa haluavansa rakentaa myös hallituksen työn.
“Henkilöstö on toimintamme ydin”
Ahtiainen kuvaa Setlementti Tamperetta monimuotoiseksi ja vahvaksi toimijaksi, joka pystyy vastaamaan tämän hetken vaativaan toimintaympäristöön.
– Näen Setlementti Tampereen vahvana asiantuntijaorganisaationa ja vahvana yhteisötyön osaajana. Uskon, että uusi strategia johdattaa meitä kohti menestyksekästä tulevaisuutta.
Rahoitukseen liittyvät epävarmuudet ovat hänen mukaansa todellisia, mutta eivät ylitsepääsemättömiä.
– Rahoitustilanne ei ole helppo, mutta uskon, että löydämme ratkaisut, joilla turvaamme vahvan tulevaisuuden. Kiinnostuksella pohdin myös sitä, miten hyödynnämme osaamista ja mahdolliset tulevat uudet avaukset.
Puheenjohtajana hänelle on tärkeää, että järjestön ihmisistä pidetään hyvää huolta.
– Vaikeassakin taloustilanteessa on tärkeää pitää hyvää huolta henkilöstöstä ja vapaaehtoisista. Henkilöstö on koko toimintamme ydin.
Setlementtityön tavoitteena ei ole menestys itsessään, vaan se, että mahdollisimman moni ihminen kokee tulevansa kuulluksi, nähdyksi ja osalliseksi. Strategia toimii välineenä sen varmistamisessa, että perustehtävä – ihmisten tukeminen ja osallisuuden vahvistaminen – toteutuu mahdollisimman hyvin.
“Pala kerrallaan kohti menestystä”
Uuteen tehtävään Ahtiainen suhtautuu nöyrästi mutta luottavaisesti.
– Saappaat edellisen puheenjohtajan jäljiltä ovat isot. Mutta pala kerrallaan, yhdessä koko hallituksen kanssa, uskon, että olemme luotsaamassa Setlementti Tamperetta kohti menestystä.
Ahtiainen on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri. Hän teki setlementtityötä Viitakiven opistossa (2001–2004) ja on sen jälkeen toiminut yli 20 vuotta yrittäjänä Aretai Oy:ssä sekä DialogiAkatemiassa työnohjaajana ja työyhteisöjen kehittäjänä. Setlementti Tampereen hallituksessa hän on vaikuttanut kuuden vuoden ajan.

Hallituksen kokoonpano
Varsinaiset jäsenet:
- Satu Laitinen (2024–2026)
- Kirsi Gunther (2024–2026)
- Sari Hosio (2024–2026)
- Olli-Pekka Ahtiainen (2026–2028)
- Jaana Rantala (2026–2028)
- Mira Hirvonen (2026–2028)
Varajäsenet:
- Tuila Jaatinen (2024–2026)
- Oke Rouhio (2026–2028)
Henkilöstön edustus:
- Anabel Rosental (2025–2027), puhe- ja läsnäolo-oikeus
- Sanna Neuvonen (2025–2027), varahenkilö