Kiusaamisväkivallan vaikutukset kokijoiden elämäntarinoihin

3.1.2025

Vierailin Kipinä-podcastissa keskustelemassa vuonna 2023 julkaistun väitöskirjani sisällöistä ja tutkimustyöstä. Kokoan tähän kirjoitukseen tiiviisti katsauksen tutkimuksestani siitä näkökulmasta, millaisiksi kiusaamista kokeneiden ihmisten elämäntarinat voivat rakentua. Tutkimukseni oli kerronnallinen pitkittäistutkimus, jossa keräsin aineistoa samoilta tutkittavilta yli 11 vuoden ajan ja rakensin sen perusteella kullekin tutkittavalle oman selviytymiskertomuksen.

Mediassa nostetaan tyypillisimmin esiin kertomuksia koulukiusattujen elämästä silloin, kun kertoja on onnistunut kääntämään kaiken kokemansa voimavarakseen. Kiusatusta kasvaa osaksi kokemustensa ansiosta menestyjä – esimerkiksi kuuluisa esiintyjä, laulaja, näyttelijä tai malli. Toinen ääripää koskee kertomuksia, joissa kiusattu ajautuu päihteiden maailmaan ja syrjäytyy. Koetun kiusaamisen vuoksi hän kadottaa itsensä ja päätyy tekemään ”vääriä” valintoja. Kolmas median ajoittain esiin nostama tarinatyyppi on kenties traagisin, sillä kiusatuksi joutuminen vaikuttaa yhdistävän kouluampumisiin tai vastaaviin julmiin tekoihin päätyneitä henkilöitä. Näissä narratiiveissa kiusaaminen kasvattaa yksilön sisällä vihaa muita ihmisiä ja yhteiskuntaa kohtaan, ja tämä viha purkautuu hirmutekoina. Oma tutkimukseni tuo esiin niitä kertomuksia, joissa kiusaamista kokenut henkilö pyrkii parhaansa mukaan elämään elämäänsä ja taistelemaan oman päähenkilöytensä puolesta. Jotkut pystyvät hyväksymään itsensä ja kokemuksensa sekä elämään itselleen mielekästä elämää, mutta osa joutuu sivurooliin elämässään esimerkiksi voimakkaan epävarmuuden tai ahdistuksen vuoksi.

Jaoin tutkimukseni kertomukset nouseviin, laskeviin ja tasaisiin tarinoihin luokitellakseni aineistoa. Nousevissa kertomuksissa kertojan elämä kohoaa kohti kukoistusta: hän saavuttaa itselleen merkityksellisiä asioita, hyväksyy itsensä ja taustansa sekä suhtautuu tulevaisuuteen myönteisesti. Menneet kokemukset on mahdollista kääntää voimavaraksi, vaikkei se olisikaan helppoa. Tarinan juonessa on ylä- ja alamäkiä, mutta yleisvire kertomuksessa on nouseva. Kertoja yritetään asemoida kiusatuksi mahdollisesti myös myöhemmin elämässä, mutta hän kieltäytyy uhrin positiosta. Elämä on omannäköistä ja kertoja voi luottaa siihen, että elämä kantaa vaikeidenkin vaiheiden yli. Nousevien kertomusten päähenkilöt ovat tehneet selviytymisensä vuoksi runsaasti mielensisäistä työtä, mutta he ovat saaneet korjaavia kokemuksia myös kouluvuosien jälkeen esimerkiksi jatko-opinnoissa tai työpaikalla. Kouluvuosinakin heillä on ollut edes yksi ystävä, ja myöhempinä vuosina ystävyyssuhteet ovat auttaneet heitä näkemään itsensä positiivisemmin. Ihminen rakentaa minuuttaan sosiaalisesti, peilaten itseään muilta ihmisiltä saatuun palautteeseen. Vääränlaiseksi ja kiusatuksi kouluryhmässä asemoitu henkilö voi rakentaa minuuttaan rahtusen myönteisemmin, kun esimerkiksi ystävät ja perhe asemoivat hänet arvokkaaksi ja tärkeäksi yksilöksi.

Tasaisissa tarinoissa yksilön elämäntilanne pysyy yleensä muuttumattomana ajan kuluessa, ja tutkimuksessani näistä tarinoista heijastuu paikoilleen juuttumisen tuntu. Kertojat ovat kasvaneet ja kehittyneet kouluaikansa jälkeen monin tavoin ja saavuttaneet joitain tavoitteistaan, mutta heidän elämäntilanteensa ja ajatuksensa ovat pitäytyneet tutuissa uomissaan. Kertojat ovat hyväksyneet itsensä ja kokemuksensa kiusattuna ja suhtautuvat taustaansa välinpitämättömästi. Heidän selviytymistään on tukenut ystäväksi asemoituminen kiusaamisen ollessa ajankohtaista sekä vuosina sen jälkeen. He tyytyvät elämäänsä, vaikka eivät ole siihen tyytyväisiä.

Laskeva kertomus voi päättyä esimerkiksi niin, ettei päähenkilö koe voivansa vaikuttaa elämäänsä enää mitenkään. Tutkimuksessani tällainen kertomus kuvaa lipumista kohti syvää yksinäisyyttä sekä syrjäytymistä. Kertojan toimijuus vähenee nuoruusvuosien jälkeen, eikä hän jaksa asettua päätösten tekijän tai aktiivisen toimijan positioon. Hänestä tuntuu, että asiat tapahtuvat hänelle ilman, että hän voisi vaikuttaa niihin. Kertoja asemoi itseään kiusaajien tekojen ja sanojen kautta vielä aikuisena. Hänen masennuksensa syvenee, ja uhrin positio alkaa vakiintua hänen elämässään. Hänestä tulee oman elämänsä sivuhenkilö, joka ei ole tyytyväinen itseensä eikä elämäntilanteeseensa. Hän tietää, mitä hänen tulisi tehdä muuttaakseen elämänsä ja tarinansa suuntaa, mutta hän asettaa toisten tarpeet omiensa edelle eikä siksi kykene muuttamaan elämäänsä toivotunlaiseksi.

Kaikkien tutkimuksessani esiintyvien kertojien elämäntarinat ovat vielä kesken, ja niiden suunta voi muuttua elämän aikana moneenkin kertaan. Kertomukset ovat yhtä arvokkaita, eikä nyt laskevaksi luokiteltu kertomus ole vähemmän tärkeä kuin se, joka tutkimuksen kirjoitushetkellä oli nouseva. Kiusaamisen pitkäaikaisia seurauksia, kuten ahdistusta, masennusta, itsetunto-ongelmia, epävarmuutta omista kyvyistä, parisuhteiden solmimisen vaikeutta sekä kiusatuksi joutumista työelämässä tai lähisuhteessa löytyi kaikenlaisista tarinatyypeistä. Kiusatuksi uudelleen asemoituminen, psyykkiset vaikeudet tai sosiaalisissa tilanteissa koettu epävarmuus eivät kuitenkaan tee elämäntarinasta välttämättä uhriutumista kuvastavaa kertomusta, vaan yksilön oma toimijuus ja suhtautuminen elämään voivat kääntää koetut esteet selviytymistä kuvaavaksi kamppailuksi – progressiiviseksi tarinaksi. On myös tärkeää huomata, että toimijan roolin ottamisen lisäksi vertaistuki ja korjaavat kokemukset ihmissuhteissa ja yhteisöissä voivat muuttaa kiusaamista kokeneen henkiön tarinan suuntaa epätoivosta kohti toipumista ja päähenkilön asemaa. Vaikka ihminen ei voi käsikirjoittaa omaa elämäänsä ja valita itselleen tapahtuvia asioita, hänellä on valta päättää, miten hän elämästään kertoo ja millaisen kertomuksen hän ympärilleen rakentaa.

Tutkimukseni Kiusaamisen kaikuja : Kerronnallinen pitkittäistutkimus elämästä koulukiusaamiskokemuksen jälkeen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Suvi Skarp on kasvatustieteiden tohtori ja laaja-alainen erityisopettaja.