Järjestöjen rahoituksen muutokset haastavat etsimään uusia tapoja turvata yleishyödyllisen toiminnan jatkuvuus. Kansanedustaja Arto Satosen vierailulla Setlementti Tampereella keskusteltiin siitä, millaisia ratkaisuja voisivat tarjota muun muassa yhteiskunnallinen yrittäjyys, toimivammat julkiset hankinnat ja välityömarkkinoiden kehittäminen.
Kansanedustaja Arto Satonen vieraili maanantaina 2. marraskuuta Setlementti Tampereella tutustumassa Setlementti Tampere ry:n ja sen omistaman Pirkanmaan Setlementtipalvelut Oy:n toimintaan. Vierailun aikana keskusteltiin muun muassa kolmannen sektorin toimintaedellytyksistä, työllisyydestä, rahoituksesta ja yhteiskunnallisen yritystoiminnan mahdollisuuksista.
Keskustelussa nousi vahvasti esille järjestöjen rahoituksen murros. Avustusleikkausten rinnalle tarvitaan uusia tapoja turvata järjestöjen toimintaa, mutta osallistujat totesivat, ettei julkista rahoitusta voida kokonaan korvata esimerkiksi lahjoituksilla tai liiketoiminnalla.

Setlementti Tampere ry:n toiminnanjohtaja Mervi Janhunen muistutti, että Suomessa järjestötoiminnalla on pitkä julkisen rahoituksen perinne ja siirtyminen vahvemmin lahjoituksiin perustuvaan malliin vie aikaa. Keskustelussa nostettiin esiin myös se, että eri toimialojen ja kohderyhmien mahdollisuudet saada lahjoituksia ovat hyvin erilaiset.
Setlementti Tampereen rahoituksesta noin kaksi miljoonaa euroa koostuu STEA-avustuksista, jotka jakautuvat 11 avustuskohteelle. Suunnitellut leikkaukset vaikuttavat mahdollisuuksiin ylläpitää maksuttomia matalan kynnyksen palveluja ja ennaltaehkäisevää työtä.
Keskustelussa käsiteltiin myös lahjoitusten verovähennysoikeutta ja sen mahdollisuuksia järjestöjen rahoituksen vahvistamisessa. Lisäksi esiin nousivat EU-hankkeiden vaatimat omarahoitusosuudet ja se, että julkisella rahoituksella toimivan järjestön mahdollisuudet tehdä toiminnan kehittämiseen tarvittavia investointeja ovat rajalliset.
Yhteiskunnalliselle yrittäjyydelle tarvitaan kannustimia
Yhtenä mahdollisuutena järjestöjen taloudellisen kestävyyden vahvistamiseen keskustelussa nousi yhteiskunnallinen yritystoiminta.
Pirkanmaan Setlementtipalvelut Oy tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja, sen liikevaihto on yli miljoona euroa ja se työllistää noin 15 henkilöä. Yhtiön pääasiallinen maksaja-asiakas on Pirkanmaan hyvinvointialue. Sen osingot voidaan ohjata yhdistyksen yleishyödylliseen toimintaan samalla, kun osa tuloksesta jää yhtiön kehittämiseen.
Pirkanmaan Setlementtipalvelut Oy:n toimitusjohtaja Hanna Hutka nosti keskustelussa esiin tarpeen parantaa yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytyksiä suhteessa tavallisiin yrityksiin. Mervi Janhunen puolestaan toivoi, että yhteiskunnallisen yrityksen asema tunnistettaisiin nykyistä paremmin myös lainsäädännössä ja julkisten hankintojen kriteereissä.
– Elävä järjestötoiminta, joka mahdollistaa ennaltaehkäisevät palvelut, on koko yhteiskunnan kannalta hyvä ja tuottaa säästöjä. Yhteiskunnallinen yritystoiminta voisi olla järjestöille yksi mahdollisuus säilyttää elinvoimansa, Mervi Janhunen kiteytti.
Arto Satonen totesi, ettei yhteiskunnallinen yritystoiminta ole Suomessa kehittynyt samalla tavalla kuin monissa muissa maissa.
Hankinnoissa hinta ei saisi ratkaista kaikkea
Keskustelua käytiin myös julkisista hankinnoista. Osallistujat nostivat esiin tilanteita, joissa palveluntuottajaa valittaessa hinnan merkitys voi korostua liikaa suhteessa palvelun laatuun ja vaikuttavuuteen.

Arto Satonen nosti esiin myös hankintaosaamisen merkityksen tarjouskilpailujen onnistumisessa. Keskustelussa todettiin, että epäonnistunut kilpailutus voi pahimmillaan johtaa siihen, ettei valittu palveluntuottaja kykene tuottamaan sovittua palvelua ja palvelu joudutaan järjestämään toisella tavalla.
Mervi Janhunen muistutti, että palveluntuottajan vaihtuminen ei ole palvelujen käyttäjälle yhdentekevä asia. Erityisesti tukea tarvitseville ihmisille jatkuvuudella ja tutuilla työntekijöillä voi olla suuri merkitys.
Setlementti Tampere pitää tärkeänä, että kolmannen sektorin erityisluonne ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyisivät nykyistä paremmin julkisissa hankinnoissa.
Tukea tarvitsevien asema välityömarkkinoilla huoletti
Vierailulla keskusteltiin myös osatyökykyisten ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksista päästä työelämään. Setlementti Tampereella tästä työstä on käytännön esimerkkejä, kuten maahanmuuttajanaisten työllistymistä edistävä Yhdessä vahvempi yhteisö -ESR-hanke sekä kehitysvammaisten aikuisten työllistymistä ja osallisuutta tukeva Omillaan-osuuskunta.
Arto Satonen nosti esiin tarpeen uudistaa välityömarkkinoita niin, että järjestelmä huomioisi nykyistä paremmin eniten tukea tarvitsevat ihmiset. Nykyisessä mallissa hyötyvät hänen mukaansa helposti ryhmät, joiden polku avoimille työmarkkinoille, tutkintoon tähtäävään koulutukseen tai eläkkeelle on jo valmiiksi nopea.
Järjestöjen toimintaedellytyksiä koskevissa ratkaisuissa on lopulta kyse myös siitä, millaisia mahdollisuuksia ihmisillä on saada tukea ja osallistua yhteiskuntaan. Setlementti Tampereelle olennaista on löytää tapoja, joilla ennaltaehkäisevän työn, matalan kynnyksen palvelujen ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten mahdollisuudet voidaan turvata myös toimintaympäristön ja rahoituksen muuttuessa.
