Asunnottomien yötä vietetään 17.10. Ole rohkeasti ihmisen puolella, tarjoa ateria asunnottomalle!

Vuosikertomus 2023 kansikuva.
Home » Uutisarkisto » Laadukas työmme näkyy vuosikertomuksessa

Laadukas työmme näkyy vuosikertomuksessa

Yhdistyksemme vuosikertomus vuodelta 2023 (pdf) on hyväksytty. Lämpimät kiitokset vuoden aikana toimintaamme tavalla tai toisella tukeneille vapaaehtoisille, yhteistyökumppaneille,  lahjoittajille ja muille tahoille! Ilman teitä työmme ei olisi mahdollista.

– Vuosikertomuksesta näkyy monipuolinen ja laadukas työmme. Kiitoksia on sadellut paitsi hallitukselta, niin myös yhteistyökumppaneilta, toiminnanjohtaja Mervi Janhunen iloitsee .

– Esimerkiksi Pirhan kumppanuusneuvotteluissa saimme palautteena, että toimintamme on hyvää ja joustavaa ja meihin on helppo ottaa yhteyttä. Toimintamme on erittäin arvokasta – erityisesti nyt, kun julkiset palvelut keskittyvät säästötoimenpiteiden vuoksi tiukasti lakisääteisiin tehtäviin ja ongelmia ehkäisevä työ jää entistä enemmän kolmannen sektorin varaan.