Home » Uutisarkisto » Kohtaamisia ei voi mitata pelkillä kävijämäärillä

Kohtaamisia ei voi mitata pelkillä kävijämäärillä

Setlementti Tampere, kuten muutkin järjestöt, pitää kirjaa siitä, kuinka paljon eri toiminnoissa on kävijöitä, osallistujia ja kohtaamisia. Luvut ovat tärkeitä. Ne kertovat toiminnan laajuudesta ja auttavat seuraamaan, tavoittaako toiminta niitä ihmisiä, joille sitä tehdään.

Silti luvut kertovat vain osan tarinasta.
Kävijämäärä ei kerro, että joku tuli ensimmäistä kertaa muiden ihmisten joukkoon pitkän yksinäisen jakson jälkeen. Tilastosta ei näy, että nuori lähti kohtaamispaikasta kotiin paremmalla mielellä kuin sinne tullessaan. Eikä se kerro siitä, että joku otti yhteyttä juuri setlementtiin aiempien hyvien kokemustensa vuoksi.

Toimintamme merkitys näkyy ihmisille usein aivan toisenlaisina asioina.

Kuulluksi ja kohdatuksi tuleminen
Moni palautteista kertoo vähemmän toiminnasta tai palvelusta ja enemmän siitä, miltä tuntuu tulla kuulluksi, kohdatuksi ja otetuksi vakavasti.

Perheväkivaltatyön asiakkaat ovat kuvailleet kokemuksiaan muun muassa näin:
– En tiedä olisinko enää hengissä, jos en olisi saanut teiltä silloin apua.
– Olen hakenut apua monesta paikasta, mutta vasta täällä väkivalta on otettu vakavasti.
– Missään muissa palveluissa en ole tullut kohdatuksi ja kohdelluksi näin hyvin.

Nämä palautteet muistuttavat siitä, että joskus merkityksellisintä on se, että ihminen kokee tulevansa nähdyksi juuri silloin, kun hän tarvitsee apua kaikkein eniten.

Paikka, johon kuuluu
Monelle tärkeintä ei ole yksittäinen tapahtuma tai toiminta, vaan tunne siitä, että kuuluu joukkoon. Palautteissa toistuvat yhteisöllisyys, vertaisuus ja kokemus siitä, ettei tarvitse jäädä yksin omien ajatustensa kanssa.

Tyttöjen Talon juhlassa parhaita muistoja kysyttäessä esiin nousivat ne ihan tavalliset päivät:
– Ihan tavallisena päivänä ohjaajat välittää, kyselee ja kuuntelee.
– Ne päivät, kun on ollut muuten huono fiilis, mutta Tyttikseltä lähtiessä oon ollut paremmalla ja tosi hyvällä mielellä.

Kirjavan kävijät puolestaan ovat kertoneet:
– Päässyt joukkoon missä on samanlaisia ihmisiä kuin minä.
– Lisännyt mielekkyyttä elämään ja se on tuonut lisää voimavaroja.
– Piristänyt mieltä tavata uusia ihmisiä.
– Helpottaa oloa, kun voi miettiä omia solmuja turvallisesti ja saa asioihin uusia näkemyksiä.

Verkkoon kadonneiden toiminnassa vertaisuus on näyttäytynyt monelle elintärkeänä tukena:
– On tärkeää, että voi keskustella samankaltaisten ihmisten kanssa. Yhdessä voi päästä lopputulokseen, jossa tuntuu siltä, että eläisi suurin piirtein ihmisarvoista elämää.
– Jos painii jonkun ongelman kanssa pitkään ja joku sanoo juuri osuvan asian siihen liittyen, ongelma voi ratketa hyvin lyhyessä keskustelussa.

Verkkoon kadonneiden toimintaa kehitetään osallistujien tarpeista käsin. Toiminnassa korostuu ajatus siitä, että ratkaisuja ei tuoda valmiina ylhäältä, vaan niitä etsitään yhdessä niiden ihmisten kanssa, joita asia koskettaa. Sama ajatus näkyy laajemminkin monessa Setlementti Tampereen toiminnassa: kävijät eivät ole vain toiminnan kohteita, vaan aktiivisesti mukana rakentamassa sitä.
– Toiminta perustuu komeroituneiden toiveisiin ylhäältä sanelemisen sijaan, ja tavoitteena on ollut ensisijaisesti elämänlaadun parantaminen komerossa sieltä ulos hoputtamisen sijaan. Mielenterveyspalveluita ja yhteiskunnallista osallistumista on tuotu komeroon.
– Sain palvelimelta kaipaamaani sosiaalista kanssakäymistä, ja käytyäni näitä juttuja läpi kaltaisteni kanssa osasin selittää myös oikean elämäni ihmisille tilannettani paremmin.

Näissä palautteissa puhutaan lopulta hyvin perustavanlaatuisista asioista: kuulumisen tunteesta, ymmärretyksi tulemisesta ja siitä, että elämä tuntuu hieman kevyemmältä, kun sitä ei tarvitse kantaa yksin.

Arjen yhteisöllisyyttä
Joskus toiminnan merkitys näkyy hyvin tavallisissa hetkissä. Yhteinen retki, kahvihetki tai keskustelu voivat olla paljon enemmän kuin ulkopuolinen osaa arvata.

Voimavirran kesätoiminnasta saatu palaute kertoo siitä, miten tärkeää voi olla päästä tekemään asioita yhdessä:
– Hienoa kun pääsi taas teatteriin kavereiden kanssa.
– Pihapelit ja retket oli kivoja.
– Tuli lähdettyä kotoa ihmisten ilmoille.

Ikäihmisten aamupuurojen osallistuja kuvasi kokemustaan näin:
– Nämä aamupuurot ovat hetkiä, kun tuntuu, että istuisi syömään perheen kanssa. Se on enemmän kuin vain vatsan saamista täyteen.

Yhteisökahvilan asiakkaat ovat puolestaan olleet ilahtuneita siitä, että kahvila on ollut avoinna koko kesän ja tarjonnut mahdollisuuden tavata tuttuja sekä muita ihmisiä.

Monelle juuri tällaiset arjen kohtaamiset ovat niitä hetkiä, jotka rytmittävät viikkoa, vähentävät yksinäisyyttä ja rakentavat tunnetta siitä, että kuuluu osaksi yhteisöä.

Luottamus kantaa pitkälle
Toiminnan vaikutukset eivät aina näy heti. Joskus ne näkyvät vasta vuosien päästä.

Alkukesästä TUASille soitti asuntoa etsivä henkilö, joka kertoi ottaneensa yhteyttä juuri setlementtiin aiempien hyvien kokemustensa vuoksi.

Joskus toiminnan merkitys näkyy vieläkin konkreettisemmin. Mattilan työntekijät saivat hiljattain kuulla erään entisen kävijän poismenosta, kun tämän omaiset tulivat kertomaan asiasta henkilökohtaisesti. He halusivat tehdä niin, koska läheinen oli saanut Mattilasta apua ja kokenut paikan itselleen tärkeäksi.

Tällaiset hetket kertovat luottamuksesta, joka syntyy vähitellen arjen kohtaamisissa.

Numeroiden takana on ihminen
Juuri nämä kokemukset jäävät usein näkymättömiin, vaikka ne ovat monelle kaikkein merkityksellisimpiä. Ne eivät näy tilastoissa tai raporttien taulukoissa, mutta ne näkyvät ja tuntuvat ihmisten elämässä.

Tästä kaikesta rakentuu Setlementti Tampereen merkitys ihmisille. Sitä ei voi mitata pelkillä kävijämäärillä.