Lähisuhdeväkivalta rikkoo paljon. Se rikkoo turvallisuuden tunnetta, luottamusta, itsetuntoa ja joskus ihmisen käsityksen omasta arvostaan. Mutta on jotain, mitä se ei välttämättä onnistu rikkomaan. Kykyä nousta. Kykyä auttaa muita. Kykyä löytää toisista ihmisistä voimaa silloin, kun oma voima on ollut pitkään hukassa.
Meitä yhdisti Myrskylyhty.
Myrskylyhty oli suljettu vertaistukiryhmä lähisuhdeväkivaltaa kokeneille naisille. Ryhmään haastateltiin osallistujat, ja siellä kohtasivat eri ikäiset naiset, joilla kaikilla oli omat tarinansa, omat arpensa ja omat selviytymisen keinonsa. Ryhmässä sai puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Ei tarvinnut pehmentää, selitellä tai kaunistella mitään. Sai kertoa aivan kaiken.
Kahdeksan viikon aikana tapahtui jotain tärkeää. Aluksi sanat olivat varovaisia ja raskaita, mutta vähitellen kokemuksia alettiin sanoittaa ääneen. Huomattiin, kuinka samankaltaisten asioiden kanssa niin moni oli kamppaillut. Se oli samaan aikaan lohdullista ja surullista. Ja vaikka puhuimme elämämme vaikeimmista kokemuksista, ryhmässä myös naurettiin. Hymyiltiin. Hengitettiin hetkiä ilman häpeää. Olimme yhtä.
Vaikka ryhmän viralliset tapaamiset loppuivat, yhteys ei kadonnut. Jäimme pitämään yhteyttä ja tapaamaan toisiamme satunnaisesti. Kun on nähnyt toisessa ihmisessä sen saman kivun, syntyy side, jota on vaikea selittää ihmisille, jotka eivät ole kokeneet samaa.
Ryhmän jälkeen oma haluni auttaa muita kasvoi suureksi. Kun omista kokemuksista oli kulunut tarpeeksi aikaa, tuntui tärkeältä tehdä jotain merkityksellistä niiden hyväksi, jotka elävät vielä keskellä myrskyä. Siksi lähdin vapaaehtoiskoulutukseen ja auttamaan lähisuhdeväkivaltaa kokeneita.
Jaoin myöhemmin Instagramissani tarinoita vapaaehtoistyöstäni. Yksi niistä tavoitti Miran.
Mira tekee tatuointeja. Hän kertoi nähneensä Instagram tarinani vapaaehtoistyöstäni ja pysähtyneensä miettimään, miten tärkeää työ väkivaltaa kokeneiden kanssa on. Samalla hänen mieleensä nousivat omat kokemukset ja tunne siitä, että hänkin haluaisi auttaa. Syntyi idea.
Mira halusi tarjota ilmaisen tatuoinnin ihmiselle, joka on selviytynyt lähisuhdeväkivallasta. Tatuoinnin, joka symboloisi selviytymistä. Tatuoinnin, jota katsellessa voisi tuntea voimaantumista, ylpeyttä ja kiitollisuutta siitä, että on edelleen täällä.
Kun kerroin ideasta Myrskylyhty-ryhmälle, Maarit kiinnostui heti. Tämä olisi hänen ensimmäinen tatuointinsa.
Tatuointiprojekti toteutettiin yhdessä. Paikalla olimme minä, Mira, Maarit sekä toinen Myrskylyhty-ryhmän jäsen ja nykyinen vapaaehtoistyöntekijä. Oli pysäyttävää nähdä, miten eri lähtökohdista tulevat naiset, samoja asioita kokeneet, kokoontuivat saman ajatuksen äärelle: haluun auttaa, tukea toisiaan ja tehdä lähisuhdeväkivaltaa ilmiönä näkyväksi.
Ja kun puhuimme tatuoinnin merkityksestä, kuva oli selvä heti ensimmäisestä hetkestä lähtien. Myrskylyhty. Sen piti olla karu. Askeettinen. Ajan patinoima ja hieman runneltu — aivan kuten elämäkin voi olla kovien kokemusten jälkeen. Mutta yksi asia oli erityisen tärkeä: lyhdyn lasien piti olla ehjät. Ne symboloivat jotain olennaista.
Vaikka elämä yrittää hajottaa, vaikka ihminen joutuu kokemaan väkivaltaa, pelkoa ja kontrollia, sisälle voi silti jäädä jotain ehjää. Ydin, jota kukaan ei lopulta saanut rikottua. Ehjät lasit olivat muistutus selviytymisestä. Lyhdyn sisällä oleva liekki oli myös tärkeä osa tatuointia. Se palaa eikä sammu. Se symboloi sitä voimaa, joka ihmisessä voi säilyä kaiken kokemansa jälkeenkin — vaikka välillä olisi itsekin unohtanut sen olemassaolon. Lyhdyn ympärille tuli lisäksi kirjaimia, joilla on monta eri merkitystä. Ne kantavat mukanaan henkilökohtaisia muistoja, selviytymistä ja asioita, joita ei tarvitse edes selittää ääneen, jotta niiden merkitys tuntuu.
Myrskylyhty ei ole vain tatuointi. Se on symboli siitä, mitä tapahtuu, kun kovia kokenut nainen ojentaa kätensä toiselle. Kun yksi auttaa omalla tavallaan, toinen uskaltaa kertoa tarinansa ja kolmas muistuttaa, ettei kenenkään tarvitse selvitä yksin.
Joskus kaikkein kauneimmat asiat syntyvät juuri siitä, että joku, joka tietää miltä pimeys tuntuu, päättää itse olla valo toiselle.
-Katja