Suomenmaa -lehti, teksti: Lauri Heikkilä ja Samuli Vänttilä
Psykologin mukaan miehet hakevat apua hitaammin siksi, että mielenterveyspalvelut on suunnattu liikaa naisille
– Parempaa juttuseuraa täältä saa kuin yksin kotona. Olen kyllästynyt nauramaan omille jutuilleni, tamperelainen Olli Nissinen sanoo.
Aurinkoinen kevättalven päivä on houkutellut useamman tulijan Miesten kansalaistalo Mattilaan Tampereen Amuriin.
Tietämätön saattaisi kummastella paikan yksipuolista sukupuolijakaumaa. Sille on kuitenkin syynsä.
Miestentalo Mattila keskittyy miesten parissa tehtävään yhteisötyöhön. Se on alansa pioneereja. Miesten kansalaistalo Mattila on Setlementti Tampere ry:n toimintaa.
Mattilan löytäminen vuonna 2016 muutti Nissisen elämän vähintään tietyllä tavalla.
– Mattilaan kun tulee, Mattilaan jää. Työkokeilun kautta päädyin vahingossa mukaan, mutta yhteisöllisyys oli sitä, mitä etsin, kaipasin ja sain.
– Käyn täällä 2–3 kertaa viikossa. Tiistaisin osallistun toimintaryhmään, muuten piipahtelen kahvia juomassa tai muuten vaan. Joskus on parempi juoda kahvit täällä kuin kotona yksin.
SUOMALAISMIESTEN hyvinvoinnista on puhuttu viime vuosina usein varsin huolestuneeseen sävyyn.
Miehet ovat selvästi enemmistössä itsemurhaluvuissa ja väkivallanteoissa. Paljon puhutaan siitä, että miehet paiskivat valtavasti töitä, eivät puhu tunteistaan eivätkä hae apua. Isät eivät pidä perhevapaita ja jäävät huoltajuuskiistoissa usein tappiolle.
Muuttotappioalueilla miehet syrjäytyvät, jäävät ilman koulutusta, työpaikkaa ja kumppania, kun naiset lähtevät työn ja opiskeluiden perässä kaupunkeihin.
Miten suomalaisilla miehillä siis ihan oikeasti menee? Onko heistä syytä olla huolissaan?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kehittämispäällikkö Suvi Parikka myöntää, että miehet ovat yliedustettuina muutamissa keskeisimmissä terveyttä ja hyvinvointia mittaavissa indekseissä.
Olennaisin niistä lienee elinajanodote. Suomessa se on miesten kohdalla 79,2 vuotta, naisten kohdalla 84,5. Koko maailman mittakaavassa molemmat lukemat ovat hyviä, mutta sukupuolten välinen ero on Parikan mukaan Suomessa todella selvä.
– Lähtökohta on se, että naiset elävät keskimäärin viisi vuotta pidempään kuin miehet.
Parikan mukaan nuorten ja työikäisten ikäluokissa enemmistö kuolleista on miehiä, 82-vuotiaissa ja sitä vanhemmissa ikäluokissa naisia.
Selvimmin miesten kuolinsyyt eroavat naisista väkivaltaan, itsemurhiin ja tapaturmiin liittyvissä tapauksissa. Ne korostuvat etenkin nuorten miesten kuolemissa.
– Näihin kuolinsyihin kytkeytyy usein alkoholi. Miehillä alkoholin liikakulutus on paljon naisia yleisempää, Parikka sanoo.
Vuonna 2021 Suomessa tehtiin 747 itsemurhaa. Niistä miehet tekivät 524.
Moni mies kaipaa sitä, että saa olla sitä mitä on.
NAISET puolestaan raportoivat enemmän pitkäaikaissairauksia ja terveysongelmia ja käyttävät miehiä enemmän terveyspalveluita. Nuorilla naisilla ja tytöillä ahdistus- ja masennusoireet ovat selvästi nuoria miehiä yleisempiä.
Miesten selvä ykkösasema kuolleisuus- ja elinajanodotetilastoissa osoittaa, että tarvetta terveys- ja mielenterveyspalveluille luultavasti olisi, vaikka miehet eivät niitä yhtä ahkerasti käytäkään.
– Naiset kenties tunnistavat avuntarpeen herkemmin ja heidän kynnyksensä hakeutua hoitoon on matalampi.
Tutkimuksissa on myös havaittu, että puolison olemassaololla on merkittävä vaikutus miehen terveyteen.
– Yksi yksinkertainen syy voi olla sekin, että puolisot saavat patisteltua miehiään lääkäriin tarpeen vaatiessa.
Terveys vaihtelee myös alueittain. Idässä ja pohjoisessa sairastetaan muuta Suomea enemmän. Terveyden alue-erot korostuvat etenkin miehillä.
Tärkeimmät alue-eroja aiheuttavat kuolemansyyt ovat verenkiertoelinten sairaudet ja alkoholisyyt sekä tapaturmaiset kuolemansyyt.
MUUALLA meiltä kysellään paljon, että mitä se miestyö on ja miten sitä tehdään, miestentalo Mattilan ohjaaja Tomi Rauhala sanoo.
Miestentalo Mattilaan ei tulla diagnoosit tai ongelmat edellä. Talossa ei ole asiakkaita vaan aktiiveja. Tärkein on yhteisöllisyyden arvo ja se, että erilaiset miehet kohtaavat toisensa.
Olli Nissisen lisäksi sen ovat vahvasti kokeneet aktiivit Seppo Ruonakoski ja Sayd Abas Hashimi. Kynnys tulla mukaan on matala ja tunnelmakin siksi välitön.
– Ei kysytä nimiäkään, etunimi riittää. Sitäkään ei ole pakko sanoa, Nissinen kuvaa.
Ruonakoski ajautui toimintaan mukaan, kun vapaata aikaa oli sen verran, että jotain tekemistä piti löytää.
– Tämä täyttää sopivasti päiviä, välillä löytyy jopa hengenheimolaisia ja keskustelukin saattaa onnistua joku päivä, ihan järkeväkin sellainen.
Ruonakoski käy talolla jokusen kerran viikossa.
Afgnistanista Suomeen tullut Hashimi ei käytä suomen kieltä vielä erityisen hyvin, mutta on kokenut löytäneensä Mattilan miehistä itselleen yhteisön.
Mikään pakko Mattilassa ei ole keskustella henkeviä, vaan monille ihan vain ihmisten parissa oleminen tai asioiden tekeminen on se ykkösasia.
Hashimi on paikalla työkokeilussa ”yleismies Jantusena”. Hän on erityisen hyvä ruoanlaittaja ja tuntee luonnollisesti ruokakulttuuria, joka on kantasuomalaisille uutta ja eksoottista. Mattilan toimintaryhmissä hän on mukana uintiryhmässä. Hän huolehtii, että kahvit keitetään ja kostutettavaakin on aina tarjolla.
– Siivoaa meidän sikojen jäljet, kuuluu suorasanainen kiitos.
Pääperiaate kuitenkin on, että Mattilassa kaikki tehdään yhdessä. Jopa huoneiston remontti on suurelta osin aktiivien tekemä.
PSYKOLOGINA ja psykoterapeuttina Helsingissä työskentelevä Teemu Ollikainen on perehtynyt urallaan miesten mielenterveyteen.
Ollikainen työskentelee osan työajastaan ison yrityksen sisäisessä työterveyshuollossa. Monet lääkärit ohjaavat hänen asiakkaikseen juuri miehiä, sillä monet miehet kokevat, että toiselle miehelle on helpompi puhua.
– Psykologeista yli 80 prosenttia on naisia. Onhan tämä todella naisvaltainen ala.
Ollikainen sanoo, että monille miehille aiheuttaa haasteita perinteinen mielenterveyspalveluiden toimintatapa, jossa istutaan hiljaisessa vastaanottohuoneessa pehmeillä sohvilla, katsotaan naispuolista psykologia tai psykoterapeuttia silmiin ja aletaan puhua tunteista.
Ollikainen korostaa, ettei hänellä ole mitään naiskollegoitaan vastaan, päinvastoin.
Monille miesasiakkaille alan käytänteet ovat vain liikaa. He eivät ole tottuneet puhumaan tunteistaan. Moni ei edes tunnista niitä, saatikka että osaisivat antaa niille nimet. Syvemmistä ajatuksistaan miehet ovat tottuneet avautumaan lyhyesti saunassa kavereilleen muutaman kaljan jälkeen. Avioerosta saatetaan kertoa ohimennen pallon potkimisen tai hiihtoreissun ohessa.
– Olen pohtinut, pitäisikö terapiapalveluihin saada enemmän toiminnallisuutta. Usein miehille on helpompaa tehdä jotain ja jutella siinä samalla. Pelkkä viipyilevä keskustelu on monille vaikeaa.
Ollikainen sanoo toisinaan lähtevänsä asiakkaiden kanssa esimerkiksi kävelylle. Puhuminen sekä tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen ovat hänen mielestään edelleen tärkeintä mielenterveyspalveluissa. Tavat tehdä sitä voisivat kuitenkin kaivata päivittämistä.
– Se haastaa myös meitä psykoterapeutteja. On helppo nojata nojatuoliin ja kysyä asiakkaalta, että miltä sinusta tuntuu. Voisiko sen tehdä jotenkin muuten?
OLLIKAINEN huomauttaa, etteivät miehet kuitenkaan ole yksi yhtenäinen ryhmä, jossa kaikki toimivat samalla tavalla.
Alle 35-vuotiaat miehet käyttävät mielenterveyspalveluita paljon aikaisempien sukupolvien miehiä rohkeammin.
– Futaajat, jääkiekkoilijat ja niin sanotut kovat jätkät puhuvat nykyään avoimesti tunteistaan ja uupumuksestaan. Sellainen olisi ollut aivan ennenkuulumatonta vielä 1990-luvulla.
Eivätkä sitä vanhemmatkaan miehet suinkaan kaikki huonosti voi. Monet miehet hakevat elämänsä kipukohtiin ammattilaisten apua. Moni purkaa työstressiään esimerkiksi liikuntaan. Sekin on hyvä asia.
Ollikainen sanoo vastaanotollaan usein huomaavansa, että miehiä kuitenkin kuormittaa nykyaikainen voimakas työelämän murros. Perinteinen perustyö on hävinnyt, työstä on tullut abstraktimpaa ja kognitiivisempaa. Nykytyö vaatii tiimityöskentelyä, vuorovaikutteisuutta, itseohjautuvuutta.
– Perinteiselle naisten kulttuurille sellainen sopii jostain syytä paremmin kuin perinteiselle miesten kulttuurille, jossa ajatus on pitkään ollut se, että pidä turpa kiinni ja tee työsi. Se aika on kuitenkin ohi.
Ollikaisen mukaan perinteiseltä miesten kulttuurilta on vaadittu enemmän sopeutumista siihen, millainen maailma nykyään on.
– Moni haikailee, että maailma on menossa väärään suuntaan, että sitä suuntaa pitäisi jotenkin muuttaa. Se ei tietenkään onnistu, ja se vaatii asian käsittelyä.
Ollikainen haluaa kuitenkin kumota yleisen käsityksen, ettei suomalainen mies puhu tunteistaan. Puhumisen aloittaminen voi vaatia enemmän aikaa ja erilaisia keinoja kuin ehkä naisten kohdalla, mutta kun sanainen arkku on avattu, miehetkin kykenevät käsittelemään vastoinkäymisiään, traumojaan ja tukahdutettuja tunteitaan.
– Olen monesti nähnyt, kuinka likaisin haalarein ja öljyisin käsin suoraan kaivurin ohjaamosta vastaanotolle tullut mies puhuu tunteistaan ja itkee. Kyllä miehetkin sen osaavat.
MONI mies kaipaa sitä, että saa olla sitä mitä on, hyvinvointivalmentaja Teemu Syrjälä summaa.
Syrjälä on kirjoittanut miesten hyvinvoinnista kaksi kirjaa. Hän on myös järjestänyt useamman vuoden ajan miehille suunnattuja miesten viikonloppuja, joissa miehet eri puolilta Suomea kokoontuvat viikonlopuksi puhumaan keskenään tunteista.
– Ilman alkoholia, Syrjälä tarkentaa.
Syrjälän järjestämissä viikonlopuissa yhteyttä tunteisiin haetaan toiminnan ja luonnossa olemisen kautta. Miehet liikkuvat, jumppaavat, saunovat, uivat avannossa, karjuvat, hiljentyvät ja sitten puhuvat.
Pakko ei ole puhua, mutta lähes kaikki puhuvat, Syrjälä sanoo. 15–20 miehen kokoontumisissa miehet avaavat usein toisilleen kipeimpiä ajatuksiaan parisuhteista, avioeroista, peloista, paineista, lapsista, työelämästä.
– Kokoontumisissa miehet ovat samalla viivalla. He eivät tunne toisiaan etukäteen, kenenkään ei tarvitse esittää mitään. Se auttaa avautumaan, kertomaan asioista juuri niin kuin ne kokee.
Syrjälä korostaa, ettei kyse ole terapiasta. Hän ei ole koulutukseltaan terapeutti. Kyse on eräänlaisesta “leirinuotiolle kokoontumisesta”, siitä, että istutaan yhdessä alas ja puhutaan. Sitä nykyihmiset tekevät Syrjälän mukaan liian harvoin.
– Tämän päivän ihmiset elävät hirveän yksin omissa asunnoissaan ilman kontaktia toisiin. Siitä seuraa pahoinvointia. Kun miehet näissä viikonlopuissa puhuvat ja usein myös itkevät yhdessä, on se todella eheyttävää ja terapeuttista.
SYRJÄLÄN mukaan nykymiehiä painaa sitkeässä istuvien perinteisten miesmallien sekä nykyodotusten välinen ristiriita.
Sota-ajasta on lopulta hyvin vähän aikaa. Lähes kaikkien keski-ikäisten miesten isoisä on taistellut rintamalla. Sotaa seurasi jälleenrakennus. Miehiltä vaadittiin loputonta työtä, sitkeyttä, omien tunteiden unohtamista. Turha valittaminen oli synneistä suurin.
Nykyaika on erilainen. Parisuhteissa miehiltäkin odotetaan tunteiden sanoittamista, hellyyttä ja herkkyyttä. Isiltä osallistumista ja läsnäolemista, tasavertaista vanhemmuuden jakamista.
Syrjälän mukaan miehiin liittyvissä odotuksissa eletään edelleen suurta murrosta, vaikka merkkejä muutoksesta onkin ollut nähtävillä jo pidempään.
– Moni miettii sitä, mitä on olla mies nykyaikana. Roolit ovat jollain tavalla hakusessa. Jos ympäristö odottaa jotain toisenlaista toimintaa kuin ennen, ei muutos tapahdu heti, vaikka mies sitä itse haluaisikin.
– Monille miehille esimerkiksi itkeminen saattaa olla todella vaikeaa, koska se on lapsena kielletty. Ei ole helppo rasti muuttaa sitä, kun se on niin syvällä alitajunnassa.
Kaikki eivät myöskään halua muuttua, Syrjälä sanoo. Osa miehistä kokee omimmaksi olemisen tavakseen perinteisen, maskuliinisemman miehen mallin.
– Onko sille tilaa nykyaikana? Saavatko kaikki olla sitä mitä haluavat?
Moni mies kokee Syrjälän mukaan valtavasti paineita. Työelämä vaatii entistä enemmän asioita, joita ei ole opetettu missään. Kiire on entistä kovempi. Puolisona ja isänä olemiseen liittyy paljon odotuksia. Sen lisäksi pitäisi olla urheilullinen, käsistään taitava, käytännöllinen ja hyvä sängyssä.
– Meillä on mielikuva miehistä sellaisina Ramboina ja Terminatoreina, jossa mies on aina kykeneväinen ja suorituskeskeinen. Jos yhtäkkiä ei jaksakaan tai kykenekään, tuntuu se helposti siltä, että mies on heikko tai pilalla.
MATTILASSA on monta huonetta ja jokaiselle löytyy jotakin.
Ohjaajat esittelevät tilaa vastapäivään etenevällä kierroksella. Ensimmäinen tila päätilan jälkeen on kokous-, koulutus- ja lautapelihuone.
– Tässä on käynyt esimerkiksi terveydenhoitaja kertomassa miesten ruokavaliosta, kerran ravitsemusterapeutti ja kapiainen piti kerran varautumiskoulutuksen, Tomi Rauhala kertoo.
Seuraavassa huoneessa on pelikonsoli ja seuraavassa varasto, josta löytyy vaikkapa pilkkivehkeet ynnä muuta eri toimintaryhmien käyttämää tavaraa. Kaasugrilli odottelee kesän kelejä.
Kellarissa on biljardihuone, toinen pelikonsolihuone ja vieläpä nikkarinverstas työkaluineen.
Paljon tapahtuu myös talon ulkopuolella. Uinti-, jalkapallo- tai pilkkiryhmä eivät saisi kovinkaan paljon irti harrastuksistaan vain Mattilassa pysyttelemällä.
Jokainen viikko on erilainen, vaikka osa toimintaryhmistä kokoontuukin aina samaan aikaan. Uuden kokeilu on tärkeässä roolissa.
– Me ohjaajat kuuntelemme, mitä miehet haluaisivat tehdä ja sitten katsotaan, voiko toiveen toteuttaa. Yksi sanoi, että teatterissa olisi kiva käydä, ja viime viikolla kävimmekin, Rauhala kertoo.
MATTILASSA erilaiset toimintaryhmät ovat tärkeä osa toimintaa. Monipuoliset aktiviteetit ovat omiaan edistämään Mattilan arvoja. Setlementtityön arvoihin kuuluu dialogin edistäminen eri ihmisryhmien välillä.
Tomi Rauhala korostaa avoimien ovien ja matalan kynnyksen periaatetta. Toinen ohjaaja Eero Nousiainen sanoo, että paikka tuo erilaisia ihmisiä yhteen. Paikka pyrkii myös sukupuolisensitiivisyyteen. Naisetkin saavat käydä tutustumassa.
– Emme tee sillä tavalla erottelua, mutta naisille emme järjestä ohjelmaa. Miesoletetutkin eli itsensä mieheksi kokevat saavat tulla, vielä tosin ei ole tullut. Ovi pidetään auki, ettei tule mystiikkaa siitä, että mitä miehet siellä suljettujen ovien takana tekevät.
Kun toimintaa on monenlaista, miehet hyvinkin erilaisista taustoista voivat löytää toisensa. Dialogia ja yhteisymmärrystä syntyy ruoanlaiton, pilkki- tai uintireissun tai lautapelien yhteydessä.
Eräs tärkeimmistä tavoitteista Mattilassa on tuoda yhteen kantasuomalaisia ja maahanmuuttajataustaisia.
– Täällä on myös kieliryhmä, joka opettaa suomen kieltä maahanmuuttaneille. Moni on jo valmiiksi jossain opiskelemassa suomea, mutta kouluissa ei aina pääse testaamaan taitojaan tositilanteissa. Täällä pääsee. Monesti kun kantasuomalaiset juttelevat jostain, niin maahanmuuttaneet oppivat olemalla mukana, ensin kuuntelemalla ja sitten kyselemällä, Nousiainen kertoo.
ERÄS Mattilan aktiiveista on Iranista Suomeen 11 vuotta sitten tullut Jamshid Pourkamali. Hän kertoo, että Suomi tuntui heti kodilta, kun hän saapui maahan. Mattilasta on tullut niin ikään kuin koti.
Pourkamali muutti Suomeen avioliiton perässä. Nyt hän on jo eronnut, mutta lähiyhteisö löytyy.
– Täällä ollaan todella ystävällisiä. Tulen 10 kilometrin päästä Vuoreksesta, kaikki ovat todella mukavia ja koko 3–4 tuntia menee todella mukavasti. Toivon, että tämä toiminta saa jatkua.
– Olen tosi iloinen, etten ole Iranissa. Siellä on paha tilanne. Suomessa on hyvä elää.
Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä huhtikuussa 2023.
Teksti: Lauri Heikkilä ja Samuli Vänttilä