Kansalaistalossa tehdään kansalaistoimintaa

Kansalaistalossa tehdään kansalaistoimintaa – mistä ihmeestä on kyse?

Jos olet käynyt Mattilassa, olet ehkä kuullut puhuttavan ”kansalaistoiminnasta”, tai ainakin olet kuullut käyneesi ”kansalaistalossa”. Kenties tiedät myös, että Mattila on Setlementti Tampere -nimisen yhdistyksen toimintaa, ja sitä kautta osa ympäri maailman ulottuvaa setlementtiliikettä, jonka perinteisinä toimintamuotoina ovat olleet juuri erilaiset kansalais- ja naapurustotalot sekä yhteisökeskukset. Jos olet hämilläsi siitä, että mitä tällä kaikella tarkoitetaan, ei se ole mikään ihme, sillä niin ovat olleet setlementtiyhdistysten työntekijätkin.

Setlementtiliikkeen kansalaistoimintaa on toki määritelty eri tavoin, esimerkiksi näin (määritelmä poimittu eräästä Suomen Setlementtiliiton asiakirjasta): ”Setlementtien kansalaistoiminta on ihmisten omaehtoista ja osallistujille mielekästä toimintaa. Toiminta perustuu vapaaehtoiseen sitoutumiseen, se lisää yhteistä hyvää ja parantaa ihmisten ja yhteisöjen asemaa.” Mutta mitä tämä voisi käytännössä tarkoittaa? Selvää on ainakin se, että kyse ei ole mistä tahansa vapaamuotoisesta naapuruus- tai harrastetoiminnasta, vaan työtä ylläpitävät järjestöt palkattuine työntekijöineen, joiden työlle myös julkisen vallan odotukset asettavat omat reunaehtonsa.

Joitakin vuosia sitten kaksi setlementtiä, Setlementtiyhdistys Naapuri ja OmaPolku, yhdistyivät uuden nimen alla Setlementti Tampereeksi. Entistä monialaisempi järjestö jakoi toimintansa kahteen toimialaan, joista toinen nimettiin ”kansalaistoiminta ja yhteisötyöksi” ja toinen ”kohdennetun tuen palveluiksi”. Tuolloin kansalaistoimintaa tekevien työmuotojen parissa virisi keskustelu siitä, että mikä oikeastaan yhdistää erilaisia paikkoja, jotka on tarkoitettu niinkin monenlaisille ihmisryhmille kuin miehille, lapsille, lapsiperheille ja nuorille, ikäihmisille, maahanmuuttajanaisille, sekä kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville nuorille perheineen.

Tätä sitten istuimme puimaan toimialajohtajan ja yksikönjohtajien kanssa, ja sittemmin kaikkien toimialan työntekijöiden kesken. Minut pyydettiin mukaan luotsaamaan keskustelua ja työstämään sen pohjalta yhteenvetoa kansalaistoiminnan keskeisistä periaatteista yhdistyksessä. Ideana oli saada aikaiseksi käytännön kokemuksiin perustuva väline, jota voisi käyttää muun muassa uusien työntekijöiden perehdyttämisessä ja työn tekemisen ohjaamisessa. Näin kiteytyneitä ajatuksia sitten visualisoitiin myös yksiköiden seinille ripustettavaan huoneentauluun, joka sivumennen sanoen näyttää lojuneen viimeiset pari vuotta Mattilan toimiston nurkassa.

Keskusteluissa kävi nopeasti selväksi, että varsin erilaisia toimintamuotoja yhdisti käytännössä tietynlainen työn tekemisen tapa. Erotuksena sellaisesta sosiaalialan työstä, jossa tarkoituksena on asiantuntijanäkökulmasta korjata ongelmia ja vastata kriisitilanteisiin, kansalaistoiminnan keskiöön hahmottui ihmisten tarpeiden, kiinnostuksenkohteiden ja osaamisen huomaamista, sekä yhdessä tekemistä ja yhteistyön herättelyä korostava työote. Tässä työotteessa tieto siitä, mikä on ihmisille parhaaksi, ei ole työntekijällä, vaan kaikilla kansalaistaloon tiensä löytävillä ihmisillä itsellään. Siksi sen sijaan, että työntekijä ohjaisi kansalaistalon kävijöitä kulkemaan pitkin ennalta määrättyä polkua, hänen tehtävänään on olla virittelemässä uusia reittejä yhteistyössä kaikkien toimintaan osallistuvien ihmisten kanssa.

Tällä tavoin myös Mattilassa on syntynyt monenlaista toimintaa kahvikupin äärellä versovasta vapaamuotoisesta seurustelusta keskusteluryhmiin, talkoisiin, liikuntaan, ruoanlaittoon, elokuvan tekoon ja taidenäyttelyissä käymiseen. Ehkä tärkeimpänä seikkana kaiken tämän ohessa on muodostunut tuttavuus- ja ystävyyssuhteita erilaisten ja eri puolilta maailmaa tulleiden miesten välille, joiden kaikkien yhdessä tekemänä kansalaistalon arki lopulta rakentuu. Eikä, kuten jokainen paikan päällä käynyt on varmasti huomannut, ”kansalaisuus” -sanalla tässä yhteydessä viitata siihen, että kenellä on minkäkin maan passi, vaan kansalaisyhteiskuntaan, jota kaikki ihmiset taustasta ja statuksesta riippumatta rakentavat yhdessä – muun muassa tällaisten talojen kautta.

Arvi Pihlman

Kirjoittaja on sosiaaliantropologi, joka on perehtynyt Mattilan toimintaan tutkimus- ja muiden projektien merkeissä.