Setlementti Tampere ry:n Väkivaltatyön yksikkö ja Tampereen Ensi ja turvakoti ry järjestävät Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11. klo 16–17 Tampereella Hiljaisen kynttiläkulkueen. Kulkueella ja Keskustorille kerättävällä kynttilämerellä kunnioitetaan Pirkanmaalla vuonna 2024 lähisuhdeväkivallan seurauksena henkensä menettäneen kahdeksan naisen muistoa. Tilaisuudessa on puheita ja Tampereen naislaulajien lauluesitys. Tapahtuman tarkoitus on muistuttaa kaikkia näkemisen, puhumisen ja puuttumisen tärkeydestä lähisuhdeväkivallan ehkäisemisessä. Tilaisuus on maksuton, ja siihen ovat tervetulleita kaikki. Osallistujia pyydetään pukemaan Oranssien päivien mukaisesti jotain oranssia päälleen. Kulkueet lähtevät Rautatieasemalta ja Pyynikin kirkkopuistosta klo 16 kävelemään Keskustorille.
Suomi on yksi EU:n väkivaltaisimmista maista, ja joka kolmas nainen on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Pirkanmaalla on kuollut tänä vuonna jo kahdeksan naista lähisuhdeväkivallan seurauksena. Nytkiksen juuri julkaiseman asennetutkimuksen mukaan joka neljäs alle 35-vuotias nuori mies ajattelee, että nainen voi ansaita pukeutumisellaan tai käytöksellään häneen kohdistuvan väkivallan. Näistäkin syistä Tampereella halutaan nyt kampanjoida erityisen näkyvästi kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää 25.11. ja siitä käynnistyviä Oransseja päiviä 25.11.–10.12, jotta ihmiset pysähtyisivät miettimään omaa vastuutaan ja mahdollisuuttaan puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.
Tampere pukeutuu oranssiin
Tampereen kaupunki valaisee Tammerkosken, Raatihuoneen sekä Hämeenkadun valoverhot oranssiksi YK:n kansainvälisenä päivänä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi 25.11.2024.
”Kaupunkimme valaisee oranssiksi tärkeitä maamerkkejä osana Oranssit päivät -kampanjaa. Tämä ele korostaa sitoutumistamme väkivallan vastustamiseen ja kaikille turvallisemman yhteiskunnan rakentamiseen”, pormestari Kalervo Kummola sanoo.
Tampereella muita valaistuja rakennuksia ovat Näsinneula, Kalevan kirkko ja Finlaysonin alueen Itäisen kadun valokate ja piippu. Rakennusten valaisut on toteutettu yhteistyössä UN Women Tampereen paikallistoimikunnan sekä Tammerkosken Soroptimistien kanssa.
#NäePuhuPuutu -somekampanja käynnistyy
25.11.2024 käynnistyy Pirkanmaan väkivaltaverkoston ja Naiserityisen työn verkoston yhteinen #NäePuhuPuutu some-kampanja. Sen ydinviesti on, ettei väkivalta voi enää jäädä yksityiseksi asiaksi ja uhrin vastuulle. Kampanja nostaa esiin pysäyttävät luvut vaietun aiheen ympärillä ja kutsuu jokaista pohtimaan, miten voimme omalta osaltamme rikkoa hiljaisuutta aiheen ympäriltä. Jokaisella meistä on vastuu nähdä, puhua ja puuttua, jotta voimme aidosti ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa yhteiskunnassamme. Tämä koskee jokaista kansalaista, ammattilaista sekä päättäjää. Muutos lähtee meistä kaikista, kaikilla tasoilla.
Joka kolmas nainen Suomessa on kokenut lähisuhdeväkivaltaa, mutta vain alle puolet on kertonut kokemuksistaan kenellekään. Tilanne vaatii avoimempaa keskustelukulttuuria ja rohkeutta ottaa asiat puheeksi sekä läheisten kanssa, työyhteisössä että terveydenhuollossa. Naisten kanssa työskentelevät ammattilaiset ja viranomaiset ovat avainasemassa väkivallan tunnistamisessa sekä avun tarjoamisessa. Ammattilaiset tarvitsevat myös rohkeutta ja työkaluja väkivallan puheeksi ottoon kaikilla sektoreilla, jolloin väkivaltaa voidaan myös katkaista ja ennaltaehkäistä. Jotta tämä mahdollistuu, tarvitaan toimenpiteitä myös päätöksenteon ja vaikuttamisen tasolla. Tämä vaatii poliittista tahtotilaa, lainsäädäntöä sekä resursseja.
Yhdessä voimme muuttaa asioita ja luoda turvallisemman ympäristön kaikille!