Vankka usko tulevaan kaikui niiden sosiaalialan asiantuntijoiden puheissa, jotka olivat saapuneet keskustelemaan alan synkistä rahoitusnäkymistä lauantaina 18.5. Työväenmuseo Werstaan saliin Tampereelle. 30v-juhlavuotemme ensimmäisessä dialogitilaisuudessa kävi selväksi, että nykyinen rahoitusmalli on mietittävä uusiksi, sillä kuludieetti on järjestöillä vääjäämättä edessä. Keskustelu käytiinkin pitkälti keinovalikoimasta: panostetaanko lisää lahjoitusten hankkimiseen, edunvalvontaan, järjestöjen yhteistyöhön myös yritysten kanssa vaiko omaan palvelubisnekseen.
”Kaikkien on katsottava nyt peiliin, sekä järjestöjen että rahoittajan. Ajattelen, että muuttuva tilanne tulee uudistamaan järjestökenttää. Järjestöt joutuvat terävöittämään toimintaansa ja kirkastamaan perustehtäväänsä, rönsyt on leikattava pois. Epäilemättä myös erikokoisten järjestöjen mahdollisuudet selvitä eriarvoistuvat”, kiteytti sosiaalijärjestöjen päärahoittajan STEA:n johtaja Hanna Heinonen.
Dialogin järjestäjät, toiminnanjohtajat Nina Lindberg Artteli-kumppanuusyhdistyksestä ja Mervi Janhunen Setlementti Tampereesta, olivat miettineet mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita keskustelijoiden arvioitaviksi: tuleeko esimerkiksi sosiaalijärjestöistä entistä tiukemmin vain julkisen sektorin jatkeita sen tiukassa kontrollissa?
”On tosi huono homma, jos järjestelmä alkaa ylhäältä ohjata ja määrätä järjestöjen toimintaa. Silloin järjestöjen merkitys häviää ja oikeastaan sen jälkeen ne voidaan poistaa. Järjestöthän ovat syntyneet joistain ideasta ja muotoutuneet tiettyjen ihmisten kokemusten pohjalta ikään kuin miekan kärjiksi heidän asiaansa ajamaan”, vastasi Tampereen A-Killan toiminnanjohtaja Vesa Vaittinen.
”En usko, että järjestöt tuhoutuvat tai tulevat toimimaan vain julkisen järjestelmän jatkona”, arvioi puolestaan nuorten ja perheiden palvelulinjajohtaja Titta Pelttari Pirhasta. ”Kun lähdemme täydentämään toisiamme, voimme toimia kustannustehokkaammin. Mutta se edellyttää yhteistyötä ja uudenlaista toimintatapaa meiltä kaikilta.”
”Ihmisyyden merkitys syntyy vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin. Järjestöt tuntevat kohderyhmänsä, ne tietävät, miten monenlaisia kriisejä ihmiselämään mahtuu ja pystyvät nopeasti vastaamaan niihin. Jos järjestelmälähtöisesti lähdetään kenttää muuttamaan, siinä ammutaan ihan ohi ihmisten tarpeista. Se on paitsi inhimillisesti myös kustannuksiltaan tehotonta”, Hanna Heinonen vahvisti.
Yleisökin sain värikortteja nostamalla kertoa oman arvionsa. Enemmistö parikymmenpäisestä joukosta uskoi myönteisesti, että järjestöt säilyvät ja saavat toimia jatkossakin itsenäisesti.
Lisää yhdessä vaikuttamista
Asioiden järjestymiseen hyvin päin kertoivat uskovansa myös tilaisuuden järjestäjät, mutta mitä keinoja panelistit yhdistysten selviämiseen tarjosivat?
”Kannustan teitä toimimaan ja ajamaan asiaanne yhdessä. Ajankuva edellyttää järjestöiltä edunvalvontaosaamista. Niiden on noustava puolustamaan itseään ja toimintaansa sekä näyttämään toteen tuloksiaan, jotka ovat kiistattomia”, suositteli kunnallispolitiikassa ja kansanedustajana toiminut nykyinen edunvalvonta-asiantuntija Tiina Elovaara.
Nina Lindberg muistutti, että alueellisilla ja paikallisilla kansalaisjärjestöillä ei resurssien puutteessa ole lobbauskoneistoa, vaan käytännössä vaikuttamistyöstä vastaavat toiminnanjohtajat. Elovaara kuitenkin huomautti myöhemmin, että edunvalvontaan ja viestintään on mahdollista saada apua, yrityksiltä ihan hyväntekeväisyytenäkin. Myös yritysmaailman tapaa hyödyntää neuvonantajia kannattaisi soveltaa.
Rahasta vai rakkaudesta?
Mervi Janhunen johdatteli muihin vaihtoehtonäkymiin paneelin teemaa seuraillen: voidaanko varainhankintaa oleellisesti lisätä lahjoitusten, esimerkiksi yritysyhteistyön avulla, tai tarjoamalla yritysmuotoisesti sote-palveluita, vai pärjätäänkö lopulta puhtaasti rakkaudesta eli talkootyötä tehden?
”Palvelutoimintaa ei voi tuottaa ilmaiseksi eikä sitä voi tuottaa tappiolla. Mekin olemme asumistuotantoon lähteneet yhdistyspohjalta – eli rakkaudesta. Mutta rakkaudella on kallis hinta, ei yhteiskunnalle vaan niille vapaaehtoisille ja koko organisaation ihmisille, jotka ovat repineet palvelun omasta selkänahastaan huonoinakin aikoina”, Vesa Vaittinen maalaili.
Vaittinen muistutti, että yhdistykset joutuvat myös ottamaan riskejä. Lähtiessään kilpailuttamaan toimintojaan kasvavat myös yhdistyksen riskit kustannusten jatkuvasti noustessa. ”Peli on mennyt vuosi vuodelta rajummaksi ja voi vaarantaa pienemmän yhdistyksen koko olemassaolon. Osa yhdistyksistä onkin lopettanut siksi, että niiltä ei enää ostettu palveluita.”
Titta Pelttari esitti, että järjestöt voisivat tiiviimmin yhteistyössä harjoittaa varainhankintaa ja lobbausta. ”Voiko myös ajatella, että hyväntekeväisyyden voisi jollain uudella tavalla yhdistää bisnekseen. Näkisin tämän mahdollisuutena, jota ei ole Suomessa kunnolla hyödynnetty.”
Varainkeruun raaka todellisuus
Hanna Heinonen kertoi, että oikeusministeriössä on valmisteltu kansalaisjärjestöstrategiaa, jossa on tehty ”joitakin linjauksia” lahjoituksiin ja niiden verovähennysoikeuksiin.
”Tähän sisältyy semmoinen mielenkiintoinen yksityiskohta, että verovähennysoikeus haluttiin antaa sosiaali- ja terveysjärjestöille vain tietyltä osin. Oma varainhankinta on muutenkin hyvin haastavaa.”
Lahjoitusinnon kasvua toivova Mervi Janhunen kertoi karun totuuden oman yhdistyksemme osalta: rahankeräyslupaan liittyvän erityistilintarkastuksen kustannukset olivat suuremmat kuin vuoden lahjoitetut varat.
Tämän jälkeen yleisöltä kysyttiin, kuinka moni uskoo lahjoitusvarojen lisääntymiseen: ei kovin moni.
Yleisön joukosta puheenvuoron pyytänyt Jouni Sirén valotti asiaa päättäjän näkökulmasta. Hän on kaupunginvaltuutettu (vas.) ja hyvinvointialueen hallituksen 2. varapuheenjohtaja.
”Järjestöjen ja yritysten kanssa keskusteltuani minulle on syntynyt kuva, että yritysten lahjoitusinto vaihtelee: ne voivat mielellään antaa rahaa mediaseksikkäisiin kohteisiin, kuten urheilulle, nuorisotyölle ja maanpuolustukselle, mutta aika vähän rahaa irtoaa esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmaisille tai kodittomille.”
Kriisi saa ihmiset yhteistyöhön
Vaikka järjestöjen tulevaisuus näytti keinovalikoimankin käyttökelpoisuuden kannalta osin huolestuttavalta, ei tällä tuntunut olevan vaikutusta osallistujien yleiseen optimismiin: keskustelijat uskoivat varsin yksimielisesti sote-järjestöjen piileviin mahdollisuuksiin kriisin keskellä. Myös yleisön enemmistö nosti tulevaisuuden uskosta kertovan vihreän lapun.
”Näkisin, että kaikki täällä esitetyt skenaariot ovat totta rinnakkain: osa järjestöistä ei tule toimimaan tulevaisuudessa, osa on jo nyt käytännössä julkisen sektorin jatke, ja varmasti syntyy uusia tapoja toimia. Voimme itse vaikuttaa paljon, vaikka ilmapiiri muuttuu ja hallitukset vaihtuvat. Haluan olla siinäkin optimisti, että suurin osa päättäjistä ymmärtää myös sen, mitä työtä järjestöt tekevät. Paljon meillä on kuitenkin työtä tehtävänä yhteiskunnan arvostuksien kanssa”, Tiina Elovaara summasi.
”Varmaan joka järjestöstä löytyy kaikenlaista osaamista. Kriisitilanteissa – kuten sodissa yleensä on nähty – porukka rupeaa paremmin toimimaan yhdessä”, Vesa Vaittinen vertasi. ”Tilanteen voi nähdä myönteisesti myös yksilökeskeiseksi muuttuneen ihmiskunnan kelkan kääntymisen mahdollisuutena: haluammeko me elää täällä yksin vai yhdessä.”
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Osana 30-vuotisjuhliamme esittelimme samana päivänä toimintamme eri muotoja viereisellä Tampereen Mahdollisuuksien torilla yhdessä noin 30 muun kansalaisjärjestön kanssa. Toripäivän annista lisää Facebook– ja Instagram-kanavillamme.