Häpeä

Oman lapsen väkivaltaisuus voi herättää vanhemmassa paljon vaikeita ja haastavia tunteita. Pureudumme tässä artikkelissa häpeään, sen syntymekanismiin ja pohdimme kuinka voimme ymmärtää sekä käsitellä tätä voimakasta tunnetta paremmin.

On tärkeää muistaa, että vastuu lähisuhdeväkivallan lopettamisesta on aina tekijän vastuulla. Vanhemman ollessa oman lapsen väkivallan kohteena tulemme isoon ristiriitaan. Vanhempi on samaan aikaan kokija sekä kasvatuksellisesti vastuussa oleva aikuinen.

Lapsen väkivaltainen käyttäytyminen on edelleen tabu, ja vanhemmat kokevat siitä usein vaikeita tunteita kuten häpeää, syyllisyyttä ja epätoivoa. Väkivaltaisesti käyttäytyviä lapsia ja nuoria on kaikenkokoisissa ja – taustaisissa perheissä, riippumatta perheen sosiaalisesta asemasta tai luokasta. Oman lapsen väkivaltainen käyttäytyminen voi järkyttää ja vaikuttaa merkittävästi koko perheen hyvinvointiin sekä turvallisuuden tunteeseen. Vanhempi saattavat miettiä, että missä olen mokannut ja syy lapsen käytökseen on yksin minussa. On tärkeää muistaa, että nämäkin tunteet ovat luonnollisia, mutta niiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin.

Häpeä ei auta ratkaisujen löytämisessä. Häpeä voi jopa estää vanhempaa hakemasta apua ja keskustelemasta tilanteesta avoimesti. Sen sijaan kannattaa pyrkiä näkemään, että tilanteeseen on olemassa keinoja ja tukea, ja että avun hakeminen on rohkea ja vahva askel eteenpäin.

Häpeä on yksi ihmisyyden syvimmistä ja monimutkaisimmista tunteista. Se voi olla vaikea tunnistaa ja saattaa johtaa siihen, että piiloudumme, vähättelemme itseämme tai välttelemme yhteyttä muihin. Mutta mitä häpeä oikeastaan on, ja miten se vaikuttaa elämäämme erityisesti silloin, kun häpeä liittyy vanhemmuuteen?

Oman lapsen vanhempaansa kohdistamana väkivalta saattaa herättää vanhemmissa häpeää. Häpeä on yksilöllinen tunne, joka liittyy yksilöön itseensä ja se syntyy vertailusta muihin ihmisiin tai jos kokee ettei tule nähdyksi omana itsenään. Häpeän kokemukseen liittyy alemmuuden, arvottomuuden, riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunteet suhteessa muihin ihmisiin. Mikäli ympäristön suhtautuminen on pitkäkestoisesti ollut tuomitsevaa ja hylkäävää yksilöä kohtaan, hän alkaa itsekin uskoa olevansa vääränlainen ja arvoton ihmisenä. Tällaiset uskomukset heikentävät toimintakykyä ja lamauttavat. Mieleen saattaa tulla ajatus, että miksi edes yrittää, jos en kuitenkaan kelpaa (Myllyviita 2021, 21.)

Ongelmallinen häpeä voidaan jakaa kahteen luokkaan, joita ovat ulkoinen ja sisäinen häpeä. Ulkoinen häpeä tarkoittaa yksilön keskittymistä siihen, miten muut hänet näkevät ja mitä tunteita hän muissa herättää. Ulkoisessa häpeässä keskeistä on sosiaalinen ulottuvuus ja yksilö kokee tällöin herättävänsä vihaa ja halveksuntaa muissa. Hän näkee sosiaaliset tilanteet tätä vinoutunutta uskomustaan tukevalla tavalla. Yksilö, joka puolestaan kärsii sisäisestä häpeästä, kohdistaa muiden sijasta huomion itseensä. Hän tekee arvioita itsestään riittämättömänä, pahana tai virheellisenä. Sisäinen häpeä on ihmisessä tavallaan automatisoituna ja ei silloin tarvitse sosiaalista ympäristöä aktivoitumiseen. (Myllyviita 2021, 21.)

Arkipuheessa häpeä ja syyllisyys sekoittuvat usein toisiinsa ja niistä puhutaan samaa tarkoittavina. Tunteina nämä ovat toki läheisiä ja muistuttavat paljon toisiaan, mutta pohjimmiltaan ne ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Niiden erottaminen toisistaan on tärkeää, koska ne vaikuttavat niin eri tavoin tunnekokemuksiin ja käyttäytymiseen. Tämä auttaa ymmärtämään häpeän tunnekokemusta paremmin ja syvällisemmin. Kun koemme syyllisyyttä, tiedämme toimineemme väärin ja vastoin omia arvojamme. Tunnemme katumusta ja haluamme korjata tilanteen. Mikäli koemme oman toimintamme perusteella olevamme huonoja ihmisinä, muuttuu tunne häpeäksi. Kun tuntee syyllisyyttä, arvioi omaa käyttäytymistään. Kun kokee häpeää, arvioi ja arvostelee itseään ja minuuttaan. (Malinen 2010, 185.)

Häpeä on myös eri asia kuin nolous. Jokin arkinen asia voi olla noloa, kuten juomalasin kaataminen. Häpeä sen sijaan on arvottomuuden tunnetta ja kukaan tuskin tuntee arvottomuutta kaadettuaan maitolasin. Vaikka häpeä on vaikea tunne, sillä on tärkeä tehtävä suojella minän rajoja ja näin ollen se on välttämätön osa terveen ihmisen elämää. Toisaalta jos häpeästä tulee osa ihmisen identiteettiä, estää se tasavertaisen vuorovaikutuksen muiden kanssa. Tällöin ihminen voi tuntea itsensä vääränlaiseksi koko elämänsä. Hankaluudestaan huolimatta häpeä on tärkeä tunne, sillä sen vuoksi emme tee pahaa toisille. Herkkyys muiden tunteille on tärkeää ja osa ihmisyyttä. (Viljamaa 2018, 8.)

Häpeän käsittelyyn ja lieventämiseen on useita tapoja ja mekanismeja, jotka on tiivistetty alla olevaan kuvaan. Vetäytyminen on häpeävälle ihmiselle yleinen reaktio. Ihminen vetäytyy ja pyrkii piiloutumaan, jotta hän ei tavallaan paljastuisi muille. Hänen tunteensa ovat kielteisiä ja ahdistavia, kuten pelkoa, jännitystä ja ahdistusta sekä häpeää. Vetäytyminen yleensä rajoittaa ihmisen elämää ja voi ilmetä esimerkiksi kuvan mukaisesti lamaantumisena ja psyykkisenä halvaantumisena. Häpeä voi tällöin myös estää omista oikeuksista kiinni pitämisen sekä puolustautumisen. Vetäytyminen saattaa saada ihmisen vetäytymään kokonaan myös läheisistä ihmissuhteista. Vetäytymisen tavoitteena on välttää oman häpeän kokemuksen kohtaaminen (Reenkola 2014, 118.)